Mijama™ Blogi
Blogiarkisto 2022
|
Blogiarkisto 2022
|
![]() © MIJAMA™ Energeettisen anatomian eri suuntaukset tietoisuuden uudessa ajassa Maailmankaikkeudessa Maaplaneetan ihmisten kohdalla huomattu, että papukaija-managementillä, eli toistojen määrällä eri perspektiiveistä käsin voidaan avata yksilöiden intuitiivinen informaationvälitys heidän kehittymistarpeitaan varten. Energeettisteknisesti otsikossa mainittu aihepiiri on tokikin kokonaisuudessaan relevantti, vaikka tietoisuuden laajenemisprosessin osalta yksilö ei varsinaisesti oikeasti tee tällä tiedolla mielentasoisesti yhtään mitään. Voimme siis tarkastella tätäkin asiaa nice-to-know -tasolla, koska kaikki relevantit asiat oivallat omassa uniikissa ihmiskokemuksessasi joka tapauksessa. Näitä asioita voi yrittää käsittää ”tiedonhalusta” tai siten, että saa vain eräänlaisen tulokulman omaan energeettiseen nykytilaansa. Energia energeettisteknisessä sanastossa Maailmankaikkeudessa energiaa esiintyy useissa muodoissa. Energialla pystyy vaikuttamaan johonkin ja siten se olemuksellaan mahdollistaa vaikutuksen kaikkeen. Energia ei koskaan katoa, koska sen luonne on ilmentää olemassaoloaan kaikilla tasoilla läpi ulottuvuudellisten rakenteiden huolimatta rakennelmasta, jossa se ilmentää olemustaan. Et havaitse totuutta, vaan sen mihin uskot Ihmiskokemuksessa energian laatua ja ominaisuuksia havainnoidaan sitä tarkkailevan entiteetin mukaan. Eli karkeasti sanottuna entiteetin havaintoperspektiivi ei suoranaisesti ilmennä totuutta yleisölle vaan sille yksilölliselle entiteetille, siitä mihin hän uskoo. Mutta toisaalta, koska energian rooli on ilmentää sitä, millainen kyky sillä on tehdä töitä jossain systeemissä (kuten ihmisen Maaplaneettakokemus), totuudellisuus välittyy myös itse energian kautta siinä muodossa ja laadussa, jossa se toimii myös informaation välittäjänä. Anatomia ja hengen anatomia Anatomia ilmentää yleisesti tunnetussa tieteessä kehon osien suhdetta toisiinsa. Siten anatomialla kuvataan käsitystä eliöiden muodosta ja rakenteesta erilaisissa materiaalisissa koteloissa, joilla on nk. elinkaari. Hengen anatomialla taas voidaan viitata esim. Caroline Myssin teoksen kautta tunnetuksi tulleen ymmärryksen hengen ja kehon metafyysisistä vuorovaikutussuhteista; ”Jos ihminen on yhtä huolehtivainen kehoaan kohtaan, hänen tulisi olla yhtä huolehtivainen henkeään kohtaan”. Ajatus siitä, että huolehtisimme tänä päivänä kehostamme paremmin kuin hengestämme on mielestäni nurinkurinen, sillä olemme energeettisessä evoluutiossa ottaneet jo aivan uudet jättiläisharppaukset tässäkin asiassa, sillä ihmisiä ohjaa nykyään pyrkimys ymmärtää omaa ”starseed-olemustaan”, energeettisiä lainalaisuuksia ja mitä tehdä sillä ymmärryksellä tämän elämän aikana. Olemme jo nyt aikakaudessa, jossa Maaplaneetan energeettis-evolutiivisen kehityksen kautta ihmiset ovat alkaneet vähitellen tietoisuuden laajentumisprosessinsa myötä muistaa moniulotteisen itsensä ja galaktisen tietonsa nopeammin ja nopeammin. Siksi juurikin kehosta huolehtiminen on jäänyt sivutoimiseksi, muodostunut haastavaksi tai vaivalloiseksi, sillä muistot ja tiedostaminen tuovat näytille sen, että Maaplaneetalla keho-kokemuksessa tasapainoon pääseminen on todellinen valon ja varjon integroinnin mestarikoulu. Olemmehan itse päättäneet tulla tänne treenaamaan mielen rajoituksista irti päästämistä ja tunnejärjestelmän kautta totuudellista rakkausälyllistä navigaatiota ihmiskokemuksessa. Ihmiset luovat tänä aikana itselleen samanaikaisesti siltoja ja illuusioita laajemman ymmärryksensä äärelle. Itsessään se tuottaa sen, että keskittyminen kohdistuu yksilöllisesti ihmeelliseen fuusioitumiseen tietoisuuden laajenemismatkan ja internetin tarjoileman informaatio-tulvan kera, kehostaan huolehtimisen (ajatuksien ja tunteiden parantamisen) sijaan. Mutta toisaalta - tässäkin ilmentyy matka tasapainoenergeettistä Maaplaneetan ihmisenä olemisen tilaa kohti kuitenkin moniulotteisena, galaktisena olentona. Energeettisten kehojen luonne Fyysisen keho lisäksi ihmisellä on yksi tai useampia energeettisiä kehoja informaation saavuttamiseksi ja välittämiseksi ulottuvuudellisten, energeettisten rakenteiden välillä. Se missä energiakehot ihmiskokemuksessa sijaitsevat, tästä ollaan henkisessä skenessä varsin montaa mieltä. Yksi perspektiivi, jonka tarjoilen tähän sinullekin Rakas Lukija, on se, että yleisesti tunnetut useat eri energeettiset kehot ovat muuttumassa yksinkertaisempaan ja selkeämpään muotoon energeettisen evoluution suoraviivaisuuden vuoksi. Ihmisten tietoisuuden laajentumisprosessi liittyy saumattomasti myös siihen, että ihmisellä avautuu suoraviivaisempi kyky tavoittaa korkeimman tietonsa eli Hengen tasonsa intuitiivinen informaatio-ulottuvuus, joka alkaa muuttaa ihmisen toiminnan sydäntietoisemmaksi. Miksi ihmiset havaitsevat todellisuuksiensa tilat eri tavoin tietoisuuden laajentumisprosessin johdonmukaisuudesta huolimatta? Se johtuu energeettis-evolutiivisesta kehittymis- ja luomisprosessista. Voit lukea ennen tähän kirjoitukseen perehtymistä aiemman kirjoitukseni: Maaplaneetan energeettis-evolutiivinen kehitys Katsotaan asiaa, vaikka näin: ”Kaikki jännittävä informaation kuljetus ulottuvuuksien välillä tapahtuu siellä, missä ykseys ei vielä ilmennä itseään täydestä tasapainosta käsin.” Eli tässä tapauksessa nyt tuntemallamme Maaplaneetalla. Eli Maaplaneetan ihmisenä voit juuri nyt ajatella, että olet itse laajentamassa tietoisuuttasi, jotta toimit energeettis-evolutiivisen kehittymis- ja luomisprosessin operatiivisena yksikkönä Maaplaneetan kehityksen moottorin voiteluaineena, siten ilmaisten energeettisen informaation välitystä fyysisessä välineessä (kehossa) koettujen kokemuksien kautta. Tämän vuoksi juuri tänä aikana näet, koet, oivallat ja tunnet jo, että tässä maailmassa on muitakin tasoja kuin fyysis-materiaalinen 3. ulottuvuus, jossa polariteettinen ja dualistinen kokemusperspektiivi on vallitseva tila. Energiakeskuksien todellisuus-ulottuvuudelliset rakennelmat näyttäytyvät eri tavoilla eri yksilöille Samanaikaisesti todellisuusulottuvuudellisissa tarkastelukulmissa yksilöt voivat elää läpi käsityskykyään monista eri energiakeskusjärjestelmien ilmentymisestä. Yhdessä pysytään vakaasti seitsemän energiakeskuksen järjestelmän tuoman informaation varassa ja siten jalostetaan elämäänsä ymmärtämällä, mitä nämä energiakeskusten olemassaolon tiedostaminen tarkoittaa yksilön omassa kokemuksessa. Kahdessa tai kolmessa eri käsityskyvyssä voidaan tarkastella vaikkapa siten, että tässä nykyisessä ajassa energiakeskus-järjestelmä laajenee 8, 9, 12, 24 tai vielä useampaan energiakeskukseen. Ja samaan aikaan monitasoinen aurarakenne (fyysinen keho, eteerinen keho, alempi mentaalikeho, astraalikeho, ylempi mentaalikeho) heijastaa itsestään valotaajuuttaan ulospäin useita kymmeniä metrejä. Ja neljännessä käsityskyvyssä tarkastelukulma on vaikkapa energiakeskusten yhdistymisessä ensin seitsemästä kolmeen energiakeskukseen. Ja viidennessä ja kuudennessa käsityskyvyssä koetaan, että kaikki energiakeskukset yhdistyvät lopuksi yhdeksi laajentuneeksi sydän-energiakeskukseksi, jossa kehon ja aurarakenteen yhdistynyt, maadoittunut ja kompakti valotaajuuksien heijastus tukee tasapainoisena Maaplaneetan ihmisenä elämisen ja ilmentämisen rakkausälyllistä tilaa. Kaikki tarkasteluperspektiivit ovat täysin relevantteja, koska nämä todellisuusulottuvuuksien ilmentymät ja perspektiivit ovat yhtälailla samanaikaisesti olemassa tässä maailmankaikkeudessa, sillä maailmankaikkeus itsessään ei tunne lineaarisen ajan ja paikan käsitteen rajoittavuutta vaan ilmentää itseään ajattomuudessa ja rajattomuudessa. Joten lineaarisuus on vaan meidän Maaplaneetan oma pikku todellisuuden tilan ilmentämis-leikki. Hauskaa, eikö? Avaan sinulle ennen kaikkea yhdenlaisen tarkasteluperspektiivin siihen, miksi 5. ulottuvuuden sydäntietoisuudesta käsin tapahtuvassa ilmentämisessä, Maaplaneetan energeettis-evolutiivisessa kehityskulussa yhden energiakeskuksen järjestelmä selkiyttää tasapainoenergeettisen Maaplaneetan ihmiskokemuksen olemustilan syntyä tässä tietoisuuden uudessa ajassa. Ja miten yhden laajentuneen sydän-energiakeskuksen olemus on kytköksissä tasapaino-energiaan. Ihmisen monipuolisuus energeettis-evolutiivisten perspektiivien todellisuuksien tilojen luojana Verrattuna siihen, että laajentuisimme energiakeskusjärjestelmässämme useampaan energia-keskuksen malliin ja että kehomme muuttuisivat ihmiskokemuksessa läpinäkyviksi tai, että kokisimme itsemme ihmisinä vain eteerisiksi valo-olennoiksi, joilla ei ole tarvetta elää fyysisessä ilmentämisessä - olemme tulleet Maaplaneetalle kokemaan ja välittämään tietoa ulottuvuuksien välillä juurikin fyysisen kehollisen kokemisen kautta. Kehollisuudessa pystymme havaitsemaan itse luomamme rajoitteet sekä havaitsemaan tuntemisen kautta sen, miten todellisuuksien tiloja muunnetaan. Koen, että tarkasteluperspektiivi pelkästään eteerisiksi valo-olennoiksi siirtymässä olevista ja ihmisistä on ihmismielen perspektiivi, mutta täysin ymmärrettävää siinä mielessä, että varsinkin 4. ulottuvuuden laajentuvan mielen perspektiivistä käsin tämä on juurikin se muisto siitä toisenlaisesta olemisen tilasta, josta olet tähän ihmiskokemukseen saapunut toisilta todellisuuskokemuksen tasoilta, jossa kaikki on keveämpää kuin Maaplaneetan tiheässä kokemuksessa. Siispä olisi kuitenkin merkittävämpää alkaa huomata, että alkaisitkin jo tässä inkarnaatiossasi yhdistää itsessäsi sekä energiassasi, tietoisuudessasi, että kehossasi toiminnan ja ilmentämisen tasolla tasapainoon ja harmoniaan sekä valosi, että varjosi, jotta voit luoda uusia todellisuuden tiloja ja aikalinjoja itse Maaplaneetalla jo tämän elämän aikana. Mirika Laurila, mijama.fi Comments are closed.
|
MIJAMA™
|