Mijama™ Blogi
Blogiarkisto 2022
|
Blogiarkisto 2022
|
![]() Copyright © MIJAMA™ Bloggari: Mirika Laurila Perheenjäsenemme ovat kuin sieniä. Sieniä siksi, että sienillä on 4 erityistä ominaisuutta.Perheenjäsenesi (olipa sitten kyseessä lapsuuden perheesi tai nykyinen perhekonstellaatiosi) edustavat kaikilta osin niitä piirteitä ja kaikkia olemisen tasoja, joista vaikutut eniten, ja jonka pohjalta alitajuisesti muotoilet elämääsi voimakkaimmin. Perheensisäiset uskomukset voivat olla elämääsi rikastuttavia ja suojelevia tai ne voivat olla rajoittavia, pelottavia ja haitallisia. Perheenjäsentemme ajatukset ja tuntemukset suhteessa heidän omaan uskomusmaailmaansa joko helpottavat tai tukehduttavat omaa oloamme - ja useimmiten reagoimme tähän tavalla tai toisella.
Kun ymmärrät mitä uskomuksesi ovat, mitä niihin liittyy ja mistä ne tulevat suhteessa asioihin, joilla sinulle on jotain merkitystä... Voit käsitellä niitä ja luoda itsellesi ja elämääsi parempia sekä eheyttäviä ja voimaannuttavia uskomuksia.
Valoa ja halauksia päivääsi ja tavataan Tampereella tai zoomissa tai touko-kesäkuun hyvinvointi- ja hoitopäivillä Siikaisissa tai Seinäjoella! Mirika Laurila, MijamaPS. Jos olet sienestyksestä tai sienten ominaisuuksista muuten kiinnostunut, tutustu mm. Mykologi Paul Stametsin tutkimuksiin ja kirjalliseen tuotantoon. Siellä on paljon viisautta luonnon monimuotoisuudesta ja sen ilmentämästä tietoisuudesta. 🍄Universaalissa mittakaavassa kaikki me olemme energiaa ja siten värähtelyä, mutta kuitenkin kaikki samasta alkulähteestä, hieman eri variaatioissa. Riippuen värähtelytaajuudesta erilaisissa tiheyksissä, todellisuuskokemus on myös sen mukainen. Kysymys siis kuuluu, mikä on se olemus (puu, ihminen, eläin, toisen sivilisaation edustaja) joka värähtelee ja mitä taajuutta? Mikä värähtelevä olemus todellisuutta kokee ja kanssaluo? Se ymmärrys, jonka itse olen saavuttanut tähän mennessä Maaplaneetan luomakunnan olemuksesta on se mistä tällä planeetalla koostumme, luo tämän planeetan jäsenille sen mukaisen olemuksen värähtelytaajuuteen liittyvää todellisuuskokemusta. Ihmiskuntana olemme “tietoisuuksia, jotka värähtelevät energeettisesti tiheässä olemuksessa". Tietoisuus koostuu kahdesta tasosta, kolmessa osassa ja fyysinen kehosi on yhtä kuin mielesi, koska fyysis-metafyysinen mielesi saavuttaa todellisuuskokemuksenaan myös 3 erilaista ulottuvuudellista kokemisen tasoa: Tietoisuuden fyysisen mielen osa; 1. tajunta, 2. alitajunta Tietoisuuden metafyysisen mielen osa; 3. korkein tietoisuus Tiheän olemuksen taso; jossa fyysinen keho toimii kaikukoppana kolmelle värähtelyulottuvuudelliselle osakokemukselle. 1. Keho-ulottuvuudellinen kokemus; joka on hitain ja haastavin muuttumaan/kehittymään joksikin muuksi kuin mihin se on responsiivinen suhteessa ympäristönsä värähtelyyn: Keho muodostuu samoista alkemiallisista elementeistä kuin Maaplaneetta itse eli tuli, vesi maa, ilma, mutta jos maaplaneetta evolvoituu kehityksessään, luomakunnan on kehityttävä perässä. 2. Arkitodellisuus- ulottuvuudellinen kokemus; joka koostuu tietoisuutemme tason suhteesta fyysis-metafyysisesti saavutettaviin kokemuksiimme. 3. Tietoisuus- ulottuvuudellinen kokemus; joka koostuu 3 osasta: tajunnasta, alitajunnasta ja korkeimmasta tietoisuudesta. Tietoisuuttaan voi laajentaa todellisuuksien tilojen muodostumisesta omassa arjessa, omasta galaktisesta historiasta tai eri aikalinjoille sijoittuvista kokemuksista, jotka vaikuttavat sinuun edelleenkin fyysisellä tai energeettisellä tasolla, tuomalla lisäinformaatiota itsellesi esille esim. Kvanttihypnoosissa. Lue siitä lisää täältä.Jokainen värähtelevä olemus kanssavärähtelee yhdessä suhteessa toisiinsa, luoden todellisuuskokemusta. Koska olemme täällä maaplaneetalla ihmiskokemuksessa, riippuu yksilön sen hetkisestä värähtelystä sekä laajentuneen tietoisuuden tilasta, millaisia todellisuuskokemuksia hän saavuttaa. Siksi puhutaan mm. korkeamman värähtelyn tilan saavuttamisesta tai siihen kohoamisesta, sillä korkeampi värähtely on yhtäkuin nopeampi taso/tila käsittelemään todellisuuskokemuksessa ilmentyviä heijastumia laajentuneesta perspektiivistä. Värähtelyn voi jakaa myös näihin 3 kategoriaan: 1. Korkea (nopea) värähtely 2. Matala (hidas) värähtely 3. Synkroninen (harmoninen) värähtely Ihmisinä jaamme todellisuuden ja todellisuuskokemukset värähtelystämme käsin Riippuen myös siitä miten fyysis-metafyysinen mielemme luo todellisuuskokemusta, alamme elää todellisuutta todeksi fyysisessä kaikukopassamme vastaanottaen todellisuusheijastumia. Todellisuuden todeksi eläminen perustuu yksilön tietoisuuden itse kanavoimaan väliaikaiseen keinotekoiseen esittelyyn, jota kutsumme "itseksemme" eli tuntemaksemme persoonaksi. Alitajunnastamme sijaitsee myös uskomuksien arkisto, josta kumpuavat yksilölliset uskomuksemme siitä mikä tai kuka "itse olen". Ja uskomusarkiston sisältö luo läpielettäväksi todellisuuskokemuksen, joka on värittynyt tajuntamme tahdonvarainen "muodostelma tai rakennelma" itsen suhteesta ulkoiseen. Fyysinen mielemme lisäksi metafyysinen mielemme, eli korkein tietoisuutemme/korkein minämme käynnistää kaikki todellisuuskokemuksemme, sillä Korkein minä on ainoa osa meissä, joka tietää jo olevansa mm. 1. Henkenä tiheässä ulottuvuudellisessa rakennelmassa/muodostelmassa 2. Sieluna kokemassa kokemuksia erilaisten värähtelevien olemustasojen ja olemusmuotojen välityksellä 3. Kuolemattomana värähtelynä, joka informaatiota siirtyy ja välittyy ja muuttaa muotonsa sen mukaan, missä se voi muodostaa jonkun uuden olemisen tason ja tilan, josta ammentaa lisää informaatiota. Rakas universumin ihmisarkkitehti, jos haluat ymmärtää itseäsi tai elämääsi suhteessa maailmankaikkeuteen, tule mukaan Mijaman sähköpostilistalle (listalle ilmoittautuminen avautuu mijama.fi -sivulle saapuessa) tai varaa itsellesi hoito tai tietoisuusvalmennus, joka voisi tuupata tietoisuuttasi uuteen kohtaan. Valoa ja halauksia päivääsi rakas Universumin Ihmisarkkitehti, tavataan Tampereella tai zoomissa! PS.
Helatorstaina 18.5 olen Villa Sammissa (Siikaistentie 1539, 29830 Sammi) järjestettävässä Hyvinvointipäivässä, ja otan hoitoaikakyselyitä vastaan siihen asti kunnes päivän hoito- ja valmennusajat täyttyvät. Mikäli haluat lisätietoja tapahtumapäivästä, laita viestiä yhteydenottolomakkeen kautta. ![]() © MIJAMA™ Tämän aihepiirin avaaminen on samanaikaisesti superhelppoa ja supervaikeaa, sillä ihminen on kehittynyt viimeisen 100 000 vuoden aikana kuin etana ja ihmisen tietoisuuden taso vieläkin hitaammin Vaikka meillä on jo ollut käytössä useita upeitakin energeettisiä työkaluja aiemminkin, ihmiskunnan kehityskulun tuloksena välillä on vaadittu resetointeja. Ja ymmärtäähän tuon. Katsotaan maailmaa nytkin - miltä sinusta vaikuttaa? Tosin, onhan tässä kyseenomaisessa NYT-hetkessä paljon huikeita kehityskulkuja - kiitos Maaplaneetan Internetin - ihmisten tietoisuuden taso on kyllä alkanut vähitellen kohota paljon nopeammin. Lue aiempi kirjoitukseni aiheesta "Maaplaneetan energeettis-evolutiivinen kehitys" Energeettis-evolutiivisesta näkökulmasta Maaplaneetta on siis aivan huikea ”informaation-retriitti/turistikohde”, jossa voi juuri tänä aikana käydä vieläpä käynnillään suorittamassa Universumin ihmisarkkitehdin mestarikoulutus-tutkinnon tietoisuuden laajentumisen kehitysmatkasta aivan huikean nopeassa ajassa (eli käytännössä vain muutamassa sadassa vuodessa tämänhetkisellä mittakaavalla), koska meillä on täällä 3D keho, joka toimii harmonian ja epäharmonian uskomattomana kaikukoppana. Vänkää, eikö? Ja tämähän on täysin tarkoituksenmukaista ja liittyy Maaplaneetan energeettis-evolutiiviseen kehityskulkuun. Muistathan kuitenkin, että Maailmankaikkeudella ei ole kiire - vain sinulla on, jos niin valitset. Sielu on ja jatkaa kehityskulkuaan useilla eri ulottuvuustasoilla ja moniulotteisissa muodoissaan siirtäen ja välittäen informaatiota useiden eri todellisuuskokemusten kautta huolimatta siitä, oletko yrittänyt kiihkeästi kehittyä tai et. Sielun osat pyrkivät kotiutumaan matkansa aikana, jolloin kaikella kokemisella on todella suuri merkitys lopulta. Jaan nyt sinulle informaatiota itsestäni moniulotteisena olentona Aloitetaan siitä, että olen ollut luomassa ja tarkastelemassa Maaplaneetan kehitystä esimerkiksi ihmiskunnan eri kehitysvaiheissa, kuten myös juuri nyt parhaillaan myös esimerkiksi Andromedalaisesta (9D) ja Siriuslaisesta (7D) perspektiivistä käsin. Eli suomeksi sanottuna juuri tällä hetkellä yksi todellisuusulottuvuudellisista versioistani ilmentää itseään omassa kokemuksessaan Andromedan Galaksissa sekä Sirius B:llä ja olen jatkuvasti vahvassa yhteydessä näihin osiin itseäni tässä 6D tietoisuuden tasolla olevassa Mirika-versiossa. Mutta siinä on paljon muutakin, josta voin sitten joskus sinulle kertoilla. Olen jo kokenut kaikki eri ulottuvuudelliset ilmentämisen tasot eli 1D-9D, mutta sielunosani eivät ole vielä kaikki kotiutuneet paikalleen minussa. Alle puolet on perillä ja siksi sielullinen kokeminen eri ulottuvuudellisilla tasoilla eri versioissa itsestäni jatkuu vielä. Lue aiempi kirjoitukseni aiheesta "Sielu on energeettinen ilmentyma tietoisuuden laajentumismatkalla kehollisessa kokemuksessa" Ja mikä parasta juuri tässä kohtaa on tietää ja ymmärtää mitä tämä tarkoittaa ihmiselämän kannalta. Käytännössä olen vapaa ja rajoittamaton kokemaan kaiken, siis ihan kaiken sen, minkä omasta vapaudestani ja rajoittamattomuudestani käsin olen valmis itselleni valjastamaan tämän ihmiselämän aikana. Olen kokenut myös rinnakkais-todellisuuksien kautta näyttäytyvät perspektiivit ja niiden kokemusten kvanttilomittamis-haasteet niin korkeamman tietoisuuteni tasoilta, kuin ihan tästä ihmisenä koetusta perspektiivistäkin. Ja suurimman osan ajasta kyse on hyvin pitkälle siitä varsinkin ihmiskokemuksessa, että ANTAUDUTKO elämän tapahtumiselle kauttasi vai et? Joten voin ihan ronskisti väittää tietäväni mistä ajattelin sinullekin nyt puhua, koska ei ole loppujen lopuksi kyse mistään mystisestä asiasta, vaan kvanttilomittumisesta. Seuraavista Maaplaneetan ihmiskokemuksistani jaan osan muistoistani kanssasi Lineaarisesta aikaperspektiivistä käsin tarkasteltuna muistan seuraavia vaiheitani sekä kokemuksiani. Osasta näistä olen saanut tiedon itseltäni joko keskellä kirkasta päivää, meditaatiossa tai kevyt-/syvä-transsisessa tilassa (Kvanttihypnoosi) - ilman psykedeelejä tai mitään muutakaan hengityksen tai suun kautta nautittua. Olen vain muistellut elämääni seuraavasti:
Ja tämän lisäksi olen elänyt monta-sataa-tuhatta muutakin ihmis- tai ihmisen-kaltaista elämää kaikkien muiden edistyneiden sivilisaatioiden edustajana olemisen kokemuksien lisäksi. Mutta olennaisimpana pidän sitä, että voin jakaa tietoisuuteni omasta todellisuus-ulottuvuus-kokemuksellisesta historiastani kanssasi, jotta se mahdollisesti tukee omaa ”muistimatkaasi” omaan viisauteesi. Ja sitähän me täällä tänä aikana olemme ilmentämässä, eikö vain? Aikaa ei todellisuudessa ole, mutta fyysinen 3D kokemuksemme ja siihen kytkeytyvä lineaarinen perspektiivimme antaa ymmärtää, että on olemassa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus Vasta 4.ulottuvuuden tietoisuuden tason todellisuuskokemuksen kautta, kun alat siirtyä lähemmäs 5. ulottuvuuden tietoisuuden tasoa, alat oikeasti kokea, että kaikki ”entiset elämäsi” tapahtuvat juuri nyt parhaillaan ja saavutat eri versioistasi käsin välittyvää informaatiota koko ajan päivätajuntaasikin. Kun muistat itsesi eli moniulotteisen olemuksesi ja informaation, jota jo kannat energeettisessä rakenteessasi, tietoisuutesi pyrkii informoimaan sinua siitä, mitä seuraavaksi olisi relevanttia tehdä ihmiselämässäsi. Se on kanavointia itsellesi eli kuuntelua ulottuvuuksien välillä. Sen jälkeen on vieläkin helpompi alkaa muistaa, kuka sitä oikein onkaan. Kuinka paljon tietoa, viisautta ja ymmärrystä sekä rakkautta on siinä, että juuri sinäkin päätit taas kerran tai jopa ensimmäisiä kertojasi tulla tähän Maaplaneetta-kokemukseen juuri tänä aikana edistämään omalla olemuksellasi ja tietoisuuden laajentumismatkallasi tätä ihmiskunnan kehitystä. Mirika Laurila, mijama.fi *Liity Mijaman sähköpostilistalle saavuttaaksesi aina ajankohtaisen informaation Universumin ihmisarkkitehdin energeettis-evolutiivisesta luomistyöstä.![]() © MIJAMA™ Kaikki on nopeutunut tässä ajassa. Vihdoinkin. Tällä kertaa jaan kanssasi ymmärrystä näistä nuorista aikuisista ja aikuisista, jotka ovat alkaneet syntyä Maaplaneetalle massoina 1990-luvulta lähtien. Toki pioneereja on täällä ollut jo 60-luvulta alkaen, mutta tämänkertaisen uuden tietoisuuden aikakauden energeettis-evolutiivinen massailmentyminen Maaplaneetalla on käynnistynyt vasta 1990-luvun alussa. Näistä nuorista aikuisista ja aikuisista käytetään nimitystä Indigot ja Indigo-energialaatu on olennainen osa 4.ulottuvuuden todellisuuden ilmentymää ja he ovat purkamassa tässä ajassa vanhentuneet rakenteet maan tasalle. Heidän jälkeensä tänne on alkanut saapua 2000-luvulla herkemmässä ja entistä intuitiivisemmassa kristalli-energiassa olevia yksilöitä, jotka taas toimivat tietoisuuden uuden ajan toiminnan tason todellisuuden ilmentäjinä ominaisuuksineen, joita vieläkin tiedemaailma pyrkii niputtamaan jonkin erityisyyden piikkiin, huolimatta siitä, että nämä lapset ja nuoret ovat täysin normaaleja, mutta reagoivat Maaplaneetan ihmiskunnan luomaan epäharmoniaan ja ihmisten mielentason epätasapainoisiin luomuksiin. Kirjasuositus: Kristalli- ja indigoenergiat, kokonaisvaltainen tasapaino; Anni Sennov 1990-luvun aikuiset ja nuoret aikuiset - eli Indigot Nuorten indigo-aikuisten energeettis-evolutiivinen rakenne pitää sisällään muodonmuutosenergiaa, jonka yhtenä moottorina toimii kaaos, joka pyrkii synnyttämään harmoniaa. Kaoottisuudesta harmoniaan kulkeminen näillä soturi-tyypeillä ilmentyy oman polkunsa seuraamisella, välillä kyynärpäitä käyttämällä, voimakkaalla nykyisten ja autoritääristen rakenteiden vastustamisella sekä vastakkainasettelulla. Ja vastakkainasettelulla tarkoitan erityisesti sitä, että he osoittavat sen esimerkiksi omalla puheellaan ja toiminnallaan jatkuvasti: ”Miksi olisin osallisena sellaiseen, johon en usko voivani aidosti vaikuttaa? Miksi emme tee tätä paremmin, fiksummin tai kestävämmin?” Nuorten indigo-aikuisten tehtävänä on myös tuoda esiin 4. ulottuvuuden laajentuneen mielen tason perspektiivit niin ajattelussa, käytöksessä kuin puheessakin. Indigoiden rooli vanhojen rakenteiden räjäyttäjinä ja purkajina sekä mielen ja sydämen yhteyden uudelleenvirittäjinä Indigoiden energeettinen olemus hyötyy ympäristöstä, joka tukee heidän sen hetkistä arvomaailmaansa (niin, sehän voi kuitenkin kaikessa kaoottisuudessaan olla huomenna jo aivan erilainen arvomaailma) sekä pystyy pysymään tasapainossa, hyödyntämällä rutiineja ja säännöllisiä toimintoja arjessa, indigoiden ajatusten, tunteiden ja kokemuksien kaoottisuudesta huolimatta. Samalla esittäen jatkuvasti harmoniaan pyrkiviä kysymyksiä siitä, miten asioita voi tehdä paremmin, miten omalla toiminnalla tuotetaan tasapainoisempaa todellisuutta, miten omalla toiminnalla oikeasti rakennetaan uudenlaista ja kestävämpää tulevaisuutta heille itselleen ja heidän jälkeensä tuleville sukupolville. Nämä uuden ajan yksilöt heijastavat ympäristöönsä myös sen kuinka merkittävää on olla tietoinen omasta voimastaan sekä itsensä rakastamisen taidosta - jossa he itsekin tarvitsevat välillä tukea todella paljon. Jotkut heistä kohtaavat oman kaoottisuutensa ihmissuhteidensa kautta, harmonisoidakseen oman itsensä suhteessa ympäristöön. Ja jotkut heistä kohtaavat oman kaaoksensa maailman tilan takia, täyttääkseen omat tehtävänsä harmonisoinnin tuojina ja läpiviejinä. 2000-luvun lapset ja nuoret - kristallit ja kristalli-kulta-tyypit Siirrytään seuraavaksi 2000-luvulla syntyneisiin lapsiin ja nuoriin. Kristalli- ja Kristalli-kultaenergiassa olevat uuden ajan lapset ovat syntyneet tänne osoittamaan, että uuden ajan energian aktivoituessa solutasolla - yksilö ilmentää todella sitä kosmista muistia, joka menee moniulotteiselle tasolle. Itsen moniulotteisuuden muistaminen edistää energeettis-evolutiivista prosessia valtavasti. Kristalli-energian ilmentäjät Kristallienergiassa olevat lapset ovat herättäneet jo Maaplaneetan omassa essenssissään vaikuttavan verkostoenergian toimimaan yhdessä, yhteiseksi hyväksi Maaplaneetan energeettisen evoluution osalta. Kristallilapsia pidetään myös nk. sateenkaari-energeettisinä lapsina, sillä heidän energiansa näyttäytyy ikään kuin prisman läpi jakautuneena valon spektrinä. Kristallilapset ilmentävät myös nyt omassa ajassaan sitä energeettis-evolutiivista massaa, joka tulee toimimaan saumattomassa vuorovaikutuksessa jo nyt Maaplaneetan essenssin eli Gaian kanssa. Ja Maaplaneettahan itsessään on jo kohottanut tietoisuutensa 5. ulottuvuuteen jo löytänyt omassa tietoisuudessaan kohdan, jossa hän on tasapainossa omien energeettisten lainalaisuuksiensa kanssa. Kristalli-lapset ja yksilöt uudistavat käsityskykyä siitä, mitä on olla luonnollisesti herkkä ja kuinka merkittävää tasapainosta käsin ilmentäminen, toimiminen ja tasapainon kokeminen on ihmiskokemuksessa. Nämä yksilöt saattavat tieteilijöiden näkökulmasta kärsiä erityisherkkyyksiksi luokiltelluista määritelmistä. Esim. yksi ilmentymä erityisherkkyyksien, autismin kirjon ja keskittymishäiriöiksi luokitelluiden määritteiden lisäksi on selektiivinen mutismi, joka johtuu useimmiten siitä, että nämä yksilöt ovat kotonaan (lue omilla tähdillään, planeetoillaan, aluksillaan tai galakseissaan), ennen Maaplaneetta-kokemukseen saapumistaan tottuneet täysin telepaattiseen kommunikaatioon, eivätkä koe ihmiskokemukseen saapuessaankaan tarvetta alkaa kommunikoida äänellä varhaisesta lapsuudesta lähtien. Tämä vaatii aikuisilta laajentunutta tietoisuuden tasoa, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä siihen, että on aika alkaa toimimaan sydäntietoisuudesta ja energeettisistä valmiuksista käsin, samalla kuitenkin auttaen ja tukien näitä lapsia ja nuoria rakentamaan mielekäs elämänpolku nykyisessä maailman ajassa, jossa heidän roolista uusien rakenteiden luojina on äärimmäisen merkittävä. Näitä yksilöitä tukevat ne aikuiset, joilla on laajentuneen tietoisuuden ymmärrys heidän tarpeistaan. Jotkut vanhemmat tai isovanhemmat valitsevatkin juuri tämän vuoksi Auratransformaatio™-hoidon. Kristalli-kulta energiassa olevat uuden ajan lapset toimivat energeettisen herkkyyden aktivaattoreina sekä uudistusten moottorina Maaplaneetan kultainen energia näyttäytyy kristalli-kulta energeettisillä ilmentäjillä. Kultaista energiaa on useissa eri muodoissa ja laaduissa maailmankaikkeudessa, mutta yhtälailla Maaplaneetalla on oma kultainen energiavärähteensä, sillä se on samaan aikaan dynaamista sekä joustavaa muutosenergiaa. Maan kultainen energia on aktivoitunut täällä tunnetun Maya-kalenterin päättymisen aikoihin, mikäli lineaarinen aikakäsite auttaa hahmottamaan energeettis-evolutiivista kehityskulkua. Kulta-energeettisten yksilöiden motivaatio ja huomio on keskittynyt ennen kaikkea johdonmukaiseen, suoraviivaiseen ja totuudenmukaiseen tekemiseen. Tekemiseen, jossa heille on sisäisesti järkeä ja kuinka he pystyvät omalla toiminnallaan luomaan ympäristöönsä energeettisiä "hubeja", joissa heidän ja heidän kanssaan samalla tietoisuuden tasolla olevien yksilöiden on helppo luoda, vuorovaikuttaa sekä latautua - niin halutessaan. Kristalli-kulta energeettiset ilmentäjät eivät kärsi samalla tavalla ihmissuhteiden päättymisestä tai loppumisesta, sillä mikäli tarvittava vuorovaikutussuhde on tuottanut jo sen lopputuloksen, joka energeettisesti on vastannut aiottua tavoitetta - ihmissuhteesta voi päästä irti tai antaa sen hiipua omaan tahtiinsa, ilman, että ihmissuhteessa olisi samankaltaista "draamankaarimaista" tunnelatausta kuin aiemmin on ollut. Heille relevantimpaa ja reilumpaa kumpaakin osapuolta kohtaan on päättää sellaiset ihmissuhteet mahdollisimman nopeasti kun ne ovat saavuttaneet energeettisen optiminsa. Mirika Laurila, mijama.fi ![]() © MIJAMA™ Energiakeskusjärjestelmien todellisuusulottuvuudelliset erot - yhdistyvätkö ihmisen energiakeskukset vai laajenevatko ne useampaan? Riippuen siitä, mihin todellisuusulottuvuudelliseen perspektiiviin essenssisi on kytkeytynyt tässä ihmiskokemuksessasi. Siten määrittyy myös se, miten energiajärjestelmäsi energeettinen evoluutio kehittyy. Essenssisi kytkeytyminen on käytännöllisesti katsoen se kohta, missä ja miten moniulotteinen olemuksesi operoi optimaalisimmalla tavalla tässä maaplaneettakokemuksessa. Lisäksi se edustaa sitä mikä on se johdonmukaisin tapa juuri sinun olemuksesi kohdallasi välittää ja siirtää tietoa ulottuvuudellisten rakenteiden läpi ihmiskokemuksessasi. Kaikki on loppujen lopuksi energiaa, joka ilmentyy kauttasi. Ja energiassa kaikki on yksinkertaista. Lue myös aiempi blogitekstini: Maaplaneetan energeettis-evolutiivinen kehitys Olet saattanut jo lukea jotain New Earth-tematiikasta (Dolores Cannon), joten suosittelen palaamaan tähän aiheeseen, jos sisälläsi heräsi juuri kysymyksiä. New Earth -tematiikkaan liittyy myös se, että energeettis-evolutiivisten mekaniikkojen kautta ilmentyvät myös eri todellisuusulottuvuuksiin kytkeytymiseen liittyvät kvanttilomittumiset. Huomaa, että yksinkertaisin tapa käsittää kvanttilomittumista on se, että me luomme koko ajan todellisuuttamme tästä NYT-hetkestä käsin. Avaan sinulle nyt käsitteistöä energiakeskusten yhdistymisestä ihmiskokemuksessa ja siitä, miksi 7 energiakeskuksen järjestelmä ei enää palvele kaikkia, jotka itse itseään tarkastelevat energeettisinä olemuksina ihmiskokemuksessa. Ihmiset kokevat ja käsittävät energiakeskukset omasta tietoisuusperspektiivistään käsin juuri heille sopivalla tavalla. Joissakin perinteissä koetaan, että energiakeskuksia (chackroja) on satoja, joissakin kymmeniä ja perinteisin käsitys on 7 energiakeskuksen järjestelmä. Koska 7 energiakeskuksen järjestelmästä on myös olemassa valtaisa määrä informaatiota ja ymmärrystä, on merkittävää, että rakas lukija, haet tähän aiheeseen juuri itsellesi totuutta resonoivan informaatio-kulman. Siispä, yleisin tapa hahmottaa oma energiakeskus-rakenne on 7 energiakeskuksen rakennelma. Esimerkiksi Mathias De Stefano on kuvannut asiaa seuraavasti: ”Ihminen luo uuden todellisuuden olemisen tilan, silloin kun hän käsittää 7 universumin lakia.” Nämä 7 universumin lakia ilmentyvät myös energiakeskusten kautta:
Tämä perinteiseksi rakenteeksi kuvattu energiarakennelma on poistumassa tietoisuuden uudessa ajassa Maaplaneetan ihmiskokemuksesta sen vuoksi, että ihmiskunta on siirtymässä Maaplaneetan kokemuksessa uuteen todellisuusulottuvuuteen (4D:n sillan kautta 5D:hen), jossa informaatio on suoraviivaisempaa, eikä siellä ole enää välttämätöntä kokea informaation välitystä ja siirtymistä usean eri ”kerroksen kautta”. Tähän liittyy olennaisesti myös se, että uuden ajan energiaa ilmentäviä moniulotteisia olentoja on syntynyt jo tänne kokemaan ihmiskokemuksen viimeisten 30 vuoden aikana ja tuomaan näkyväksi sydäntietoisuudesta käsin elämisen kokemusmallinnoksia. Nämä ovat niitä yksilöitä, joilla on jo erilainen ja suoraviivaisempi energiajärjestelmä tukemassa heidän tehtäväänsä ilmentäjinä. Ihmiskunta alkaa vähitellen laajentuneen mielen perspektiivin kautta käsittää maaplaneetalla ilmentyvän karmallisen kierron olemuksen Karmallinen kierto on vain energeettistä oppimista ja energian muuntamista läpi ulottuvuudellisten rakenteiden. Mutta nyt karmisen kierron oppien oivaltaminen on jo nopeutunut radikaalisti, jolloin yksilöillä on mahdollisuus käsittää tässä ajassa, että kaikkia todellisuuden tiloja pystyy muuntamaan ja luomaan uudeksi jo tämän ihmiselämän kierron aikana jo. Tämä pitää sisällään oivalluksen myös kvanttimekaniikoista sekä laajentuvan näkemyksen siitä, miten kvanttilomittumiseen liittyvää energeettistä ymmärrystä voi käyttää hyödyksi tämän elämän aikana. Karma ei ole hyvää tai pahaa, sillä sen luonne on ennen kaikkea auttaa meitä käsittämään, että voimme pultata itsemme jo tässäkin elämässä ulos tästä oppikierrosta, mikäli valitsemme kohottaa värähtelymme 5.ulottuvuuteen ja laajentaa tietoisuuttamme kokeaksemme tasapainoenergeettisen evoluution omalla ihmisyysmatkallamme tässä kyseenomaisessa inkarnaatiokierrossamme. Uudet energeettis-evolutiiviset energiarakennelmat ihmiskokemuksessa ovat kolmen (3) energiakeskuksen sekä yhden (1) laajentuneen sydänenergiakeskuksen järjestelmät Kaikki todellisuusulottuvuudellinen ilmentäminen tapahtuu koko ajan yhtäaikaisesti kvanttilomittumisen vuoksi. Jotta energiakeskusten yhdentyminen voi tapahtua ihmiskokemuksessa, tämä olemus alkaa ilmentyä silloin, kun yksilön tietoisuuden taso alkaa laajentua rakkausälylliselle tasolle. Käytännössä se tarkoittaa 4D sillan kautta kävelyä 5D tasolle omassa tietoisuudessa. Tämä perspektiivi näyttäytyy tietoisuuden laajentumisen matkalla niin, että siirryt laajentuneen mielen tilasta sydäntietoiseen tilaan, jolloin rakkausälyllinen energia ja sen ilmentämä tietoisuuden taso pääsee ilmentymään 5.ulottuvuuden tasapaino-energiana ihmiskokemuksen kautta. 3- energiakeskuksen järjestelmässä näyttäytyvät: 1. Alin energiakeskus = Fyysinen elämänilo 2. Keskimmäinen energiakeskus = Tasapainon ilmentäminen 3. Ylin energiakeskus = Henkinen intuitio 1- energiakeskuksen järjestelmässä näyttäytyy: Yksi laajentunut sydänenergiakeskus = Olemuksen ilmentämisen tasapaino Autan ja tuen tietoisuusvalmennussessioissa yksilöitä ymmärtämään ja käsittämään oman olemisensa tilan kokonaisuutta. Kun alat ymmärtää ja käsittää miten maailmankaikkeuden rakkausälyllinen viisaus pyrkii ilmentämään itseään kauttasi, elämäsi tasapainottuu ja selkiytyy. Alat myös nähdä uuden merkityksellisyyden elämäsi ilmentämisessä omien elämäntehtäviesi kautta. Olemme menossa kohti aikakautta, jolloin Maaplaneetan ihmiset alkavat vähitellen ilmentää olemistaan tasapaino-energian kautta. Tämä prosessi kuitenkin elää koko ajan ja tapahtuu ihmisten sisäisen oivallusmatkan kautta, jotta tasapaino alkaa ilmentää itseään yksilössä. Auratransformaatio energeettis-evolutiivisena tietoisuuden laajentumistyökaluna Energiakeskusten yhdentymisen käsitteen on tuonut näkyväksi myös Anni Sennov, jo edesmennyt Auratransformaatio-metodin kehittäjä. Auratransformaatio on Tietoisuuden laajentamistyökalu tässä siirtymä-ajassa yksilöille, jotka ovat valmiita edistämään omaan energeettis-evolutiivista prosessiaan ihmiskokemuksessa. Näitä perspektiivejä tällä kertaa sinulle näkyväksi tuoden… Mirika Laurila, mijama.fi ![]() © MIJAMA™ Kaikki maailmankaikkeuden rakkausälyllisen ilmentämisen osat ovat jo täällä. Ne näkyvät jo nyt kaikessa olemisen tilassa ja kaikissa olemassa olevissa Maaplaneetan olemassa olon muodoissa. Kukaan meistä ei keksi rakkaus-pyörää uudestaan, vaikka koemme asiat aivan uusista tulokulmista. Ja se on osa energeettis-evolutiivista kehitystä. Se mikä on kuitenkin eri tavalla kuin ennen, vasta nyt yksilöt ovat alkaneet käsittää massoina, että nämä kaikki osat on saatettavissa yhteen, yhdeksi suureksi tasapainoiseksi kokonaisuudeksi jo tämän kyseenomaisen ihmis-inkarnaation aikana. Universaalin rakkausälykkyyden tieteenosa-alueet ovat kaikki jo näkyvillä, tiedossamme, omaksuttavissa ja oivallettavissa. Ja kaikki tämä on tapahtunut limittyen ja lomittuen yhteen älyllisen tieteen aikakauden kanssa. Avaan tätä kokonaisuutta sinulle Rakas lukija, tässä kirjoituksessa. Tunnista universaalit rakkausälykkyyden muodot Sinulla on käytössä netti, josta voit hakea tietoa sydäntietoisuudesta, rakkausälykkyydestä, viisaudesta, joka ilmentyy rakkautena, mielin määrin. Voit lainata kirjastosta tai ostaa kirjakaupasta kaikki ne suurimmat ja hienoimmat teokset, jotka sisältävät maailmankaikkeudessa ilmentyvän rakkaus-ymmärryksen eri muodot, kaikki vähän eri tulokulmista, koska eri kirjoittajat ilmentävät kaikki olemassa olevat perspektiivit jo nyt. Viehätyt juuri niistä teksteistä ja visuaalisen ilmentämisen tavoista, jotka vahvistavat omaa käsitystäsi asioista juuri sillä hetkellä. Et näe vielä totuutta, vaan sen mihin uskot. Sinulla on käytössä kehosi, jossa mielen-tunteiden-fyysisyyden ja henkisyyden vuorovaikutus kohtaavat kokemisen tasolla. Olet kuin koko ajan liikkeessä ja elossa oleva hengittävä rakkausälykkyyden kirjasto, jossa on niin paljon käytäviä, että vain virittäytymällä siihen intentioon, joka sisältää suurimman innostuksen, inspiraation ja ilon määrän, vie joka kerta sinut oikealle käytävällä hakemaan juuri seuraavan oikean informaation palasen. Informaatio ilmentyy kauttasi juuri sillä persoonallisella tavalla, millaisena olet sillä hetkellä itsesi identifioinut (eli kaikki se tähän mennessä omaksuttu ymmärryksen, toiminnan, puheen, käyttäytymisen ja oivaltamisen taso) ilmentää itseään juuri sillä hetkellä. Et silti näe vieläkään totuutta, vaan sen mihin uskot. Sinulla on käytössäsi koko kollektiivinen kokemuskenttäsi ympäristöstäsi ja sen heijastuksista, jotka ilmentävät erilaisia muotoja univesaalista rakkausälykkyydestä ja sen ilmentämisestä. Näet ja koet kokemuksia, jotka tuntuvat lempeiltä, pehmeiltä, ystävällisiltä, keveiltä, huomioonottavilta, intohimoisilta, ilahduttavilta, luotettavilta ja ylipäätään rakkaudellisilta. Ja nämä ovat universaalin rakkausälyllisen tieteen muotoja, sillä ilman näitä, myötätunto ja hyväksyntä ei toteutuisi sellaisten elollisten Maaplaneetan olentojen välillä, jotka tarvitsevat nämä konseptit huomioidakseen kaiken ilmentämisen monimuotoisuuden. Näet ja koet kokemuksia, jotka tuntuvat surullisilta, ahdistavilta, masentavilta, ikäviltä, raastavilta, tuskallisilta, pelottavilta, traumaattisilta, vihaa, kostonhalua, raivoa, kärsimystä, kaunaa tai tuomintaa nostattavilta. Ja nämä ovat universaalin rakkausälyllisen tieteen muotoja, sillä ilman näitä, irti päästäminen ja anteeksianto ei toteutuisi sellaisten elollisten Maaplaneetan olentojen välillä, jotka tarvitsevat nämä konseptit huomioidakseen kaiken ilmentämisen monimuotoisuuden. Ote Paulo Coelhon kirjasta, Pyhiinvaellus, sivu 122 “Yritämme koko ajan löytää liittolaisia selityksillemme maailmankaikkeudesta. Kuvittelemme, että mitä useampi ihminen uskoo samaan kuin me, sitä varmemmin oma käsityksemme on totta. Muttei asia ole ollenkaan niin. Katsele ympärillesi. Alkamassa ovat suuret juhlat. Täällä juhlitaan samaan aikaan monta asiaa: isän unelmaa saattaa tyttärensä naimisiin, tyttären unelmaa päästä naimisiin, sulhasen unelmaa. Se on hyvä, koska he uskovat unelmaansa ja haluavat näyttää kaikille, että ovat saavuttaneet tavoitteensa. Tällä juhlalla ei yritetä todistaa kenellekään mitään ja sen vuoksi se on hauska juhla. Kaikesta näkee, että nämä ihmiset ovat käyneet hyvän rakkauden taistelun.” Universaali rakkausälykkyyden tiede ilmentyy kaikessa jo nyt, vaikkei siltä aina tunnu Miten voit siis todellistaa oman ymmärryksesi siitä, miten kokemuksesi rakkausälyllisyydestäsi vahvistuu? Haluaako mielesi olla rakkausälyllinen? Haluaako tunnetasosi kokea rakkausälyllisyyden? Haluaako kehosi ilmentää rakkausälykkyyttä liikkeenä, äänenä, toimintana ja käyttäytymisenä? Kaikki vastaukset on jo annettu, vaikka tietäminen ei ole vielä tekemistä. Yksi merkittävä huomio on se, että kun tasapainoton ihmisyys yrittää tasapainottaa ympäristönsä heijastuman, syntyy tasapainottomia ratkaisuja. Avainsanoja tasapainoiseen ihmisyyteen ovat: myötätunto, hyväksyminen, irti päästäminen ja anteeksianto. Ne pitävät sisällään universaalin rakkausälyllisen tieteellisen kaavan. Avainsanoja tasapainoiseksi ihmiseksi tulemiseen ovat: sisältä kumpuava ilo, innostus ja inspiroituneisuus sisälläsi huolimatta siitä, miltä maailma ja sen vaikutukset vaikuttavat ympärilläsi. Nämä asiat pitävät sisällään tasapaino-energeettiseen toimintaan johtavan elämisen edellytykset. Jotta sydäntietoisuus kasvavan tässä maailmassa kollektiivisella tasolla, tarvitaan tasapaino-energeettisestä ihmisyyden tilasta käsin operoivia yksilöitä. Tutki, tarkastele, havainnoi ensin, minkä asioiden huomaat olevan epätasapainoissa ja kesken sinussa suhteessa edellä mainittuihin avainsanoihin. Tunnistamisen jälkeen ala muuntaa todellisuutesi tila toimintasi kautta. Tietoisuutesi pyrkii koko ajan auttamaan ja tukemaan sinua siinä, että tekisit niitä valintoja, jotka hyödyttävät eniten sinua universaalin rakkausälykkyyden tunnistamisessa itsessäsi. Tuen ja autan ihmisiä jatkuvasti sekä tietoisuusvalmennuksen että energiahoitojen kautta tunnistamaan, miten yksilö voi tuoda huomionsa tietoisuutensa kautta niihin elämänsä asioihin, jotka saattamalla tasapainoon, he kykenevät ilmentämään oman ihmisyytensä kautta rakkausälyllisyyden tiedettä johdonmukaisemmin sekä itselleen että ympäristölleen. Sydäntietoisuuden kasvaessa, heidän energeettinen potentiaalinsa suhteessa itseen ja ympäristöön tasapainottuvat heijastamaan sitä todellisuuden tilaa, jonka yksilö haluaa parhaimmillaan nähdä ja kokea elämässään. Me kohtaamme Maaplaneetalla tällä kertaa yhdessä ihmisinä ja muina elollisina olentoina. Ja elämä pyrkii tapahtumaan kauttamme, jotta käsittäisimme myös ihmisyydessä universaalin rakkausälykkyyden tieteen lainalaisuudet. Olemme jokainen omalla yksilöllisellä polullamme tekemässä näkyväksi itse itseämme varten rakkausälykkyyden kauneimmat ja korkeimmat muodot ihmisyydessä, koska Maaplaneetan essenssi Gaia, on tehnyt jo oman siirtymänsä. Nyt on ihmiskunnan aika seurata perässä. Oivallutamme universaalin rakkausälykkyyden tieteen osa-alueet ensin itsellemme, jotta voimme tulevaisuudessa ilmentää tasapainoa ihmisyydessämme, koko ihmiskuntana. Universaalin rakkausälykkyyden tiede näkyy myös älyllisyyden tieteessä Jolloin nyt, kun ihmiskunta on jo alkanut kovaa vauhtia siirtyä 4.ulottuvuuden laajentuneen mielen tietoisuudentasolle, taso pitää sisällään johdonmukaisen kehityskulun siitä, että olemme oikealla tiellä. 4.ulottuvuuden tietoisuuden tasolla vielä ilmentyvä kaoottisuus on pyrkimys kohti harmoniaa, jossa 5.ulottuvuuden tasapaino-energia voi alkaa ilmentää itseään ihmiskokemuksessa. Kyse ei ole lopulta uskomisesta Universaaliin rakkausälykkyyden tieteeseen vaan luottamisesta siihen, että kaikki on jo täällä ja omassa kokemuksessasi. Ja omassa toiminnassasi sekä elämisen tavoissasi huomaat, ilmennätkö sen kauneimpia vai rumimpia muotoja. Älä usko sitä mitä ympäristösi yrittää sinulle vakuuttaa. Älä yritä itse vakuuttaa ympäristöäsi siitä, mitä tiedät. Voit vain valita, miten ja mitä tästä universaalista älykkyydestä päätät omaksua, ilmentää ja oivaltaa omassa ihmisyydessäsi ja elää elämän, jossa universaali rakkausälykkyys virtaa kauttasi. Mirika Laurila, mijama.fi ![]() © MIJAMA™ Energeettisen anatomian eri suuntaukset tietoisuuden uudessa ajassa Maailmankaikkeudessa Maaplaneetan ihmisten kohdalla huomattu, että papukaija-managementillä, eli toistojen määrällä eri perspektiiveistä käsin voidaan avata yksilöiden intuitiivinen informaationvälitys heidän kehittymistarpeitaan varten. Energeettisteknisesti otsikossa mainittu aihepiiri on tokikin kokonaisuudessaan relevantti, vaikka tietoisuuden laajenemisprosessin osalta yksilö ei varsinaisesti oikeasti tee tällä tiedolla mielentasoisesti yhtään mitään. Voimme siis tarkastella tätäkin asiaa nice-to-know -tasolla, koska kaikki relevantit asiat oivallat omassa uniikissa ihmiskokemuksessasi joka tapauksessa. Näitä asioita voi yrittää käsittää ”tiedonhalusta” tai siten, että saa vain eräänlaisen tulokulman omaan energeettiseen nykytilaansa. Energia energeettisteknisessä sanastossa Maailmankaikkeudessa energiaa esiintyy useissa muodoissa. Energialla pystyy vaikuttamaan johonkin ja siten se olemuksellaan mahdollistaa vaikutuksen kaikkeen. Energia ei koskaan katoa, koska sen luonne on ilmentää olemassaoloaan kaikilla tasoilla läpi ulottuvuudellisten rakenteiden huolimatta rakennelmasta, jossa se ilmentää olemustaan. Et havaitse totuutta, vaan sen mihin uskot Ihmiskokemuksessa energian laatua ja ominaisuuksia havainnoidaan sitä tarkkailevan entiteetin mukaan. Eli karkeasti sanottuna entiteetin havaintoperspektiivi ei suoranaisesti ilmennä totuutta yleisölle vaan sille yksilölliselle entiteetille, siitä mihin hän uskoo. Mutta toisaalta, koska energian rooli on ilmentää sitä, millainen kyky sillä on tehdä töitä jossain systeemissä (kuten ihmisen Maaplaneettakokemus), totuudellisuus välittyy myös itse energian kautta siinä muodossa ja laadussa, jossa se toimii myös informaation välittäjänä. Anatomia ja hengen anatomia Anatomia ilmentää yleisesti tunnetussa tieteessä kehon osien suhdetta toisiinsa. Siten anatomialla kuvataan käsitystä eliöiden muodosta ja rakenteesta erilaisissa materiaalisissa koteloissa, joilla on nk. elinkaari. Hengen anatomialla taas voidaan viitata esim. Caroline Myssin teoksen kautta tunnetuksi tulleen ymmärryksen hengen ja kehon metafyysisistä vuorovaikutussuhteista; ”Jos ihminen on yhtä huolehtivainen kehoaan kohtaan, hänen tulisi olla yhtä huolehtivainen henkeään kohtaan”. Ajatus siitä, että huolehtisimme tänä päivänä kehostamme paremmin kuin hengestämme on mielestäni nurinkurinen, sillä olemme energeettisessä evoluutiossa ottaneet jo aivan uudet jättiläisharppaukset tässäkin asiassa, sillä ihmisiä ohjaa nykyään pyrkimys ymmärtää omaa ”starseed-olemustaan”, energeettisiä lainalaisuuksia ja mitä tehdä sillä ymmärryksellä tämän elämän aikana. Olemme jo nyt aikakaudessa, jossa Maaplaneetan energeettis-evolutiivisen kehityksen kautta ihmiset ovat alkaneet vähitellen tietoisuuden laajentumisprosessinsa myötä muistaa moniulotteisen itsensä ja galaktisen tietonsa nopeammin ja nopeammin. Siksi juurikin kehosta huolehtiminen on jäänyt sivutoimiseksi, muodostunut haastavaksi tai vaivalloiseksi, sillä muistot ja tiedostaminen tuovat näytille sen, että Maaplaneetalla keho-kokemuksessa tasapainoon pääseminen on todellinen valon ja varjon integroinnin mestarikoulu. Olemmehan itse päättäneet tulla tänne treenaamaan mielen rajoituksista irti päästämistä ja tunnejärjestelmän kautta totuudellista rakkausälyllistä navigaatiota ihmiskokemuksessa. Ihmiset luovat tänä aikana itselleen samanaikaisesti siltoja ja illuusioita laajemman ymmärryksensä äärelle. Itsessään se tuottaa sen, että keskittyminen kohdistuu yksilöllisesti ihmeelliseen fuusioitumiseen tietoisuuden laajenemismatkan ja internetin tarjoileman informaatio-tulvan kera, kehostaan huolehtimisen (ajatuksien ja tunteiden parantamisen) sijaan. Mutta toisaalta - tässäkin ilmentyy matka tasapainoenergeettistä Maaplaneetan ihmisenä olemisen tilaa kohti kuitenkin moniulotteisena, galaktisena olentona. Energeettisten kehojen luonne Fyysisen keho lisäksi ihmisellä on yksi tai useampia energeettisiä kehoja informaation saavuttamiseksi ja välittämiseksi ulottuvuudellisten, energeettisten rakenteiden välillä. Se missä energiakehot ihmiskokemuksessa sijaitsevat, tästä ollaan henkisessä skenessä varsin montaa mieltä. Yksi perspektiivi, jonka tarjoilen tähän sinullekin Rakas Lukija, on se, että yleisesti tunnetut useat eri energeettiset kehot ovat muuttumassa yksinkertaisempaan ja selkeämpään muotoon energeettisen evoluution suoraviivaisuuden vuoksi. Ihmisten tietoisuuden laajentumisprosessi liittyy saumattomasti myös siihen, että ihmisellä avautuu suoraviivaisempi kyky tavoittaa korkeimman tietonsa eli Hengen tasonsa intuitiivinen informaatio-ulottuvuus, joka alkaa muuttaa ihmisen toiminnan sydäntietoisemmaksi. Miksi ihmiset havaitsevat todellisuuksiensa tilat eri tavoin tietoisuuden laajentumisprosessin johdonmukaisuudesta huolimatta? Se johtuu energeettis-evolutiivisesta kehittymis- ja luomisprosessista. Voit lukea ennen tähän kirjoitukseen perehtymistä aiemman kirjoitukseni: Maaplaneetan energeettis-evolutiivinen kehitys Katsotaan asiaa, vaikka näin: ”Kaikki jännittävä informaation kuljetus ulottuvuuksien välillä tapahtuu siellä, missä ykseys ei vielä ilmennä itseään täydestä tasapainosta käsin.” Eli tässä tapauksessa nyt tuntemallamme Maaplaneetalla. Eli Maaplaneetan ihmisenä voit juuri nyt ajatella, että olet itse laajentamassa tietoisuuttasi, jotta toimit energeettis-evolutiivisen kehittymis- ja luomisprosessin operatiivisena yksikkönä Maaplaneetan kehityksen moottorin voiteluaineena, siten ilmaisten energeettisen informaation välitystä fyysisessä välineessä (kehossa) koettujen kokemuksien kautta. Tämän vuoksi juuri tänä aikana näet, koet, oivallat ja tunnet jo, että tässä maailmassa on muitakin tasoja kuin fyysis-materiaalinen 3. ulottuvuus, jossa polariteettinen ja dualistinen kokemusperspektiivi on vallitseva tila. Energiakeskuksien todellisuus-ulottuvuudelliset rakennelmat näyttäytyvät eri tavoilla eri yksilöille Samanaikaisesti todellisuusulottuvuudellisissa tarkastelukulmissa yksilöt voivat elää läpi käsityskykyään monista eri energiakeskusjärjestelmien ilmentymisestä. Yhdessä pysytään vakaasti seitsemän energiakeskuksen järjestelmän tuoman informaation varassa ja siten jalostetaan elämäänsä ymmärtämällä, mitä nämä energiakeskusten olemassaolon tiedostaminen tarkoittaa yksilön omassa kokemuksessa. Kahdessa tai kolmessa eri käsityskyvyssä voidaan tarkastella vaikkapa siten, että tässä nykyisessä ajassa energiakeskus-järjestelmä laajenee 8, 9, 12, 24 tai vielä useampaan energiakeskukseen. Ja samaan aikaan monitasoinen aurarakenne (fyysinen keho, eteerinen keho, alempi mentaalikeho, astraalikeho, ylempi mentaalikeho) heijastaa itsestään valotaajuuttaan ulospäin useita kymmeniä metrejä. Ja neljännessä käsityskyvyssä tarkastelukulma on vaikkapa energiakeskusten yhdistymisessä ensin seitsemästä kolmeen energiakeskukseen. Ja viidennessä ja kuudennessa käsityskyvyssä koetaan, että kaikki energiakeskukset yhdistyvät lopuksi yhdeksi laajentuneeksi sydän-energiakeskukseksi, jossa kehon ja aurarakenteen yhdistynyt, maadoittunut ja kompakti valotaajuuksien heijastus tukee tasapainoisena Maaplaneetan ihmisenä elämisen ja ilmentämisen rakkausälyllistä tilaa. Kaikki tarkasteluperspektiivit ovat täysin relevantteja, koska nämä todellisuusulottuvuuksien ilmentymät ja perspektiivit ovat yhtälailla samanaikaisesti olemassa tässä maailmankaikkeudessa, sillä maailmankaikkeus itsessään ei tunne lineaarisen ajan ja paikan käsitteen rajoittavuutta vaan ilmentää itseään ajattomuudessa ja rajattomuudessa. Joten lineaarisuus on vaan meidän Maaplaneetan oma pikku todellisuuden tilan ilmentämis-leikki. Hauskaa, eikö? Avaan sinulle ennen kaikkea yhdenlaisen tarkasteluperspektiivin siihen, miksi 5. ulottuvuuden sydäntietoisuudesta käsin tapahtuvassa ilmentämisessä, Maaplaneetan energeettis-evolutiivisessa kehityskulussa yhden energiakeskuksen järjestelmä selkiyttää tasapainoenergeettisen Maaplaneetan ihmiskokemuksen olemustilan syntyä tässä tietoisuuden uudessa ajassa. Ja miten yhden laajentuneen sydän-energiakeskuksen olemus on kytköksissä tasapaino-energiaan. Ihmisen monipuolisuus energeettis-evolutiivisten perspektiivien todellisuuksien tilojen luojana Verrattuna siihen, että laajentuisimme energiakeskusjärjestelmässämme useampaan energia-keskuksen malliin ja että kehomme muuttuisivat ihmiskokemuksessa läpinäkyviksi tai, että kokisimme itsemme ihmisinä vain eteerisiksi valo-olennoiksi, joilla ei ole tarvetta elää fyysisessä ilmentämisessä - olemme tulleet Maaplaneetalle kokemaan ja välittämään tietoa ulottuvuuksien välillä juurikin fyysisen kehollisen kokemisen kautta. Kehollisuudessa pystymme havaitsemaan itse luomamme rajoitteet sekä havaitsemaan tuntemisen kautta sen, miten todellisuuksien tiloja muunnetaan. Koen, että tarkasteluperspektiivi pelkästään eteerisiksi valo-olennoiksi siirtymässä olevista ja ihmisistä on ihmismielen perspektiivi, mutta täysin ymmärrettävää siinä mielessä, että varsinkin 4. ulottuvuuden laajentuvan mielen perspektiivistä käsin tämä on juurikin se muisto siitä toisenlaisesta olemisen tilasta, josta olet tähän ihmiskokemukseen saapunut toisilta todellisuuskokemuksen tasoilta, jossa kaikki on keveämpää kuin Maaplaneetan tiheässä kokemuksessa. Siispä olisi kuitenkin merkittävämpää alkaa huomata, että alkaisitkin jo tässä inkarnaatiossasi yhdistää itsessäsi sekä energiassasi, tietoisuudessasi, että kehossasi toiminnan ja ilmentämisen tasolla tasapainoon ja harmoniaan sekä valosi, että varjosi, jotta voit luoda uusia todellisuuden tiloja ja aikalinjoja itse Maaplaneetalla jo tämän elämän aikana. Mirika Laurila, mijama.fi ![]() © MIJAMA™ Lupailinkin tuossa aiemmin palaavani myöhemmin vielä uudestaan tähän "korkeavärähteinen vs. korkealla tietoisuuden tasolla olemisen erot" asiaan, joten miksipä sitä nyt sitten pitkittämään tämän enempää. Jouduin jo kertaalleen pätkimään tekstin sen pituuden vuoksi, jotta Sinä Rakas Lukija, jaksaisit sen lukea läpi. Koitahan kuitenkin kestää. Tämäkin teksti on pitempi, mutta toivottavasti sitäkin mielenkiintoisempi ja löydät sieltä tukea, iloa ja inspiraatiota siihen, tunnistatko, missä itse tällä hetkellä menet omalla tietoisuuden laajentumismatkallasi tässä Maaplaneetan energeettisessä evoluutiossa. Tässä kirjoituksessa pyrin tukemaan omaa ymmärrystäsi siitä, missä kohtaa kuljet juuri parhaillaan omalla tietoisuuden laajentumismatkallasi. Ja meissähän kaikissa löytyy näitä kaikkia ominaisuuksia, mutta veikkaan, että löydät kyllä sen, missä kohtaa oikeasti koet tällä hetkellä olevasi elämässäsi. Lue myös aikaisempi tekstini aiheeseen liittyen: Korkeavärähteisyyden ja korkean tietoisuuden tason erot Millainen on korkeavärähteinen tyyppi ja hänen laajentuneen mielen oivaltamisen kyky Korkeavärähteisenä tyyppinä henkis-fyysisessä olemuksessasi että koet värähtelyt herkemmin kuin toiset yksilöt. Siten energia ja keho-järjestelmäsi on virittynyt vastaanottamaan nopeampia värähtelytaajuuksia. Sinulle tuttuja sanoja saattavat olla tuolloin empaatti, erityisherkkä, herkkä ihminen, erikoisista allergioista ja auto-immuuni-sairauksista kärsivä yksilö jne. Korkeavärähteinen tyyppi on yleensä henkisesti edistynyt siten, että hän ymmärtää oman herkkyytensä ja laajentuneen mielensä käsityskyvyn tärkeyden itselleen. Korkeavärähteinen tyyppi ei kuitenkaan välttämättä jatkuvasti koe tai tunnista relevanttina sitä osa-aluetta elämässään, jota voi kuvata henkiseksi heräämiseksi, koska laajentuneen mielen perspektiivistä käsin hän saattaa olla enimmäkseen viehättynyt älyllistyneestä ja logiikkaan pohjautuneesta ymmärryksestä tai jopa kiintynyt uskomusmaailmassaan itsensä ulkopuolella ilmentyvään henkisyyteen sekä dogmaattisuuteen, jossa on mukana tästä perpektiivistä käsin logiikkaa, järjestystä, moraalin ja etiikan opetuksia, jotka auttavat häntä ilmentämään sisäistä viisauttaan. Hän saattaa ajatella joistain syvällisistä oivalluksistaan ja kokemuksistaan, tuntemuksistaan tai ajatuksistaan itsekseen henkisemmällä tavalla kuin mitä hän on valmis todellisuudessa valmis ilmentämään myös ulkomaailmalle sisäisestä totuudestaan. Korkeavärähteiselle tyypille tasapainoisen elämänkokemuksen saavuttamiseksi olisi erittäin hyödyllisintä luoda itselleen mahdollisimman maadoittunut ja maadoittava elinympäristö, jossa esimerkiksi kehon hyvinvointiin liittyvät toimenpiteet tuntuvat yksilölle mahdollisimman vaivattomilta muiden arjessa hoidettavien asioiden ohella. Korkeavärähteinen tyyppi voi tukea omaa todellisuuskokemuksensa edistämistä niin, että hänelle muistutetaan siitä, että hän pystyy muuntamaan todellisuuskokemuksensa erilaiseksi, kun hän alkaa luottaa omaan voimaansa ja elämään oman viisautensa ja kehonsa kautta, eikä yritä mukautua ympäristöstä sillä hetkellä ilmeneviin asioihin ja muiden ihmisten odotuksiin ja tarpeisiin. Millainen on korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi? Korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi ilmentää itsensä välityksellä pääsääntöisesti toiminnassaan sydäntietoisuudesta käsin ilmentyvää rakkautta, empatiaa sekä ymmärrystä suhteessa ympäristönsä ilmentymiin ja todellisuusluomuksiin. Ja ennen kaikkea sydäntietoista ymmärrystä ja tasapainoa suhteessa niihin ilmentymiin, jotka kumpuavat ihmisyydessä vaikuttavista erillisyyden kokemuksista, joita ovat esim. tuominta, viha, syyllistäminen, kateus, uhriutuminen, väheksyminen, häpeäminen, voimattomuus, toivottomuus, surullisuus, pelkopohjaisuus, jne. Sillä Korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi käsittää, että nämä kaikki ilmentymät, niin hyvässä kuin pahassa tarjoilevat hänellekin mahdollisuuden kehittyä ja välittää tietoa ulottuvuudellisten rakenteiden läpi kokemustensa kautta. Korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi tiedostaa totuudellisuuden ja luomisen syntyvän hänessä itsessään ja siten luonnollisen viisauden, järjestyksen, moraalin ja etiikan näyttäytyminen hänelle on vain jatke oman totuudellisuutensa, itseoivalluksen sekä itseilmaisun kantavuuden ilmentämisestä. Korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi käsittää nopeammasta värähtelytaajuudesta juontuvat energeettis-evolutiiviset mekaniikat ja osaa hyödyntää laajentunutta tietoisuuttaan niin, että hän pyrkii yhdistämään omassa todellisuuskokemuksessaan ne osa-alueet tämän elämän aikana, jotka vaativat häneltä vielä omien energeettisten työkalujen ja sisäisen viisauden ja itseoivaltamisen aktivoimista toiminnan tasolla. Korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi tunnistaa ja tiedostaa oman voimansa: "Olen jo kokenut, nähnyt ja kokeillut nämä kaikki vaihtoehdot useita kertoja aiemmin kaikissa niiden eri muodoissa ja laaduissa.” tai että ”Olen ollut valmis kokemaan kaiken, mitä tässä inkarnaatiossa olen päättänyt ottaa vastaan kokemuksina, ja nyt minun on luotava aivan uusi aloituskohta/perspektiivi näille aiemmin koetuille asioille jotta voin välittää laajemmin tietoa ja informaatiota todellisuusulottuvuuksien läpi luodakseni uusia aikalinjoja itseni välityksellä." Korkeavärähteinen tyyppi ja hänen laajentuneen mielensä rajoittavat uskomustekijät Korkeavärähteinen tyyppi operoi kokemustaan laajentuneen mielen-prosessin tasolla ja tästä johtuen Korkeavärähteinen tyyppi ei välttämättä aina osaa hyödyntää nopeampaa värähtelytaajuuttaan ja siitä johtuvia tapahtumaketjuja vielä oman elämänsä parantamiseksi ja saattaa kokea kärsivänsäkin herkkyydestään aika ajoin. Ja siten kokee useasti kaipausta sellaisiin olosuhteisiin, jossa hänen energeettisen herkkyytensä rajoja ei pusketa tai vastaavasti rajoiteta. Korkeavärähteisillä tyypeillä on myös taipumusta kokea kehossa olemisen kokemus työläänä tai vähintäänkin jatkuvaa huolenpitoa vaativana asiana. Korkeavärähteinen tyyppi ei siis välttämättä koe maadoittavaa tekemistä tai olemista/kokemista kovinkaan merkityksellisenä, vaan he viettäisivät mieluusti aikansa fiilistelemällä pelkästään ajatuksiaan, tunteitaan tai oivalluksiaan, mutta eivät välttämättä suoraan koe halua "viettää aikaa kehossaan" tai ympäristöissä, jotka tuovat hänet voimallisemmin kokemaan kehossaan olo. Tämä tuottaa myös sen, että korkeavärähteinen tyyppi saattaa kokea, että joko hänen lähipiirissään tai yhteisöissä, joissa hän on mukana, ei ole ihmisiä, jotka pystyvät tavoittamaan sen, mitä hän kokee sisäisesti. Tällöin korkeavärähteisen tyypin toiminta ja ilmentäminen suhteessa hänen ympäristöönsä saattaa jäädä ikään kuin odotus-tilaan. Tämä uskomus ja ajatus-rakennelma saattaa hidastaa häntä etenemästä, sillä ”hän tietää paljon, mutta tekee vähän” eli ei tuo ilmentämisensä kautta ajatuksiaan, tuntemuksiaan, oivalluksiaan ja kokemuksiaan maailman käyttöön. Korkeavärähteinen tyyppi saattaa myös tämän takia kärsiä levottomuudesta, ahdistuksesta, masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta, muiden yksilöiden matalemmasta värähtelystä, "kaukokaipuusta" (onko se sitten Bahama tai Bali tai "kodiksi koettu toinen planeetta tai tähtijärjestelmä") ja väsymyksestä, kun hän ei vielä ole löytänyt elämäänsä tasapainoa tai keinoja, joilla luoda tai ylläpitää tasapainottavia rakenteita, joilla hän tuntisi voivansa turvallisesti ja tasapainoisesti ilmentää itseään ja olemustaan. Tähän korkeavärähteinen tyyppi tarvitsee korkealla tietoisuuden tasolla olevia yksilöitä tukemaan hänen omaa kehityspolkuaan energeettisessä evoluutiossa, jotta hän kykenee päästämään irti matalempien värähtelytaajuuksien uskomusrakenteista, jotka perustuvat ja luovat itsensä todellisuusrakenteen pohjautuen esim. pelkoon, apatiaan, syyllisyyteen, häpeään, haluun, tarvepohjaisuuteen, uhriutumiseen, paremmuuden tunteeseen, vihaan jne.. Korkealla tietoisuuden tasolla olevan tyypin jästipäisyys, tietoisuuden tasostaan huolimatta Korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi erottaa hyvin missä elämän käytännöllisissä toiminnoissa pelko ja kontrolli hidastavat sellaisen lopputuloksen näyttäytymistä heidän elämänsä osa-alueilla, joissa he ovat valinneet luovansa erilaisen todellisuuden tilan itselleen. Vaikka korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi olisikin pystynyt päästämään irti suurimmasta osasta pelkoja sekä kontrollia, hän voi olla myös ”jästipäinen” siinä mitä hänen olisi relevanttia kunakin hetkenä toteuttaa, sillä ympäristön ilmentämät rakennelmat, kuten myös ihmiskokemuksen kollektiivinen, lineaarinen aikakäsitys saattavat aiheuttaa turhautumista hänen kokemuksessaan. Korkealla tietoisuuden tasolla olevan tyypin ihmiselämän haasteet ovat samankaltaiset kuin muillakin yksilöillä, mutta korkeasta tietoisuuden tasosta johtuen, he todellakin tietävät, tiedostavat, ymmärtävät ja tuntevat omat haasteensa ja siitä syntyvän todellisuuskokemuksensa energeettis-evolutiiviset lainalaisuudet. He pystyvät näkemään sekä omat että ympäristössä näyttäytyvät rajalliset uskomusrakenteet, mutta ovat välillä tietoisesti toimettomia suhteessa oman elämänsä edistämistä kohtaan. Korkealla tietoisuuden tasolla olevan yksilön suurin haaste on se, että he tietävät, mutta kokevat tekemisen tason aivan liian hitaaksi, raskaaksi, kankeaksi ja haastavaksi aika ajoin. Esimerkiksi korkean tietoisuuden tason omaavan yksilön tulee vain valita kohta, jonka kautta hän juuri tässä hetkessä luo uuden todellisuuden tilan itselleen suhteessa kokemaansa haasteeseen, sillä todellisuus muuntuu heillä loppujen lopuksi täysin oikea-aikaisesti ja oikealla nopeudella, vaikka heidän mielensä ei lopputuloksen näkymistä välillä jaksakaan odottaa. He kuitenkin tuntevat muutoksen tapahtumisen avautuneen sydäntietoisuutensa avulla. Korkealla tietoisuuden tasolla oleva tyyppi todennäköisesti kysyy itseltään, mikä on hänen elämänsä tarkoitus, huolimatta siitä, että todennäköisesti hän tunnistaa juuri sillä hetkellä elämänsä tarkoituksenmukaisuuden. Yhtälailla korkeasti tietoinen henkilö saattaa olla haluton tekemään juuri sillä hetkellä niitä olennaisia energeettisiin mekaniikkoihin nojaavia asioita tai toteuttamaan säännöllisiä harjoitteita tai rutiineja, jotka edistävät hänen hyvää oloaan, inspiroituneisuutta sekä vuorovaikutusta hänen itse luomansa todellisuus-ympäristön tai todellisuuden tilan kanssa. Yhteenveto korkeavärähteisen tyypin ja korkealla tietoisuuden tasolla olevan tyypin vaikutusmahdollisuuksista omaan käsityskykyynsä mahdollisuuksistaan Kun korkealla tietoisuuden tasolla oleva korkeavärähteinen yksilö alkaa useammin ja useammin tehdä häntä itseään ilahduttavia ja inspiroivia asioita päivittäin, hän muuttaa sekä ajatuksensa että tunteensa tahdokseen, eli intentioksi eli alkaa elämään dharmaansa eli toteuttamaan sillä hetkellä tunnistamiaan elämäntehtäviä, joista alkaa muodostua hänen energeettis-evolutiivinen ympäristönsä ihmiskokemuksessa. Kun tämä energeettis-evolutiivinen ympäristö on alkanut muodostua, silminkin havaittava todellisuuskokemus muuttuu täysin ja myös samankaltaisella tietoisuuden tasolla oleva ihmisverkosto alkaa todellistua elämässä. Jotkut yksilöt valitsevat AuraTransformaatio™-hoidon omalle kohdalleen tukeakseen omaa tietoisuuden laajentumis-matkaansa ja ottaakseen käyttöön nopeammin ne oman työkalupakkinsa tietoisuustyökalut, jotka edistävät heidän elämäänsä heille relevantilla tavalla. Lue lisää aiheesta täältä. Joten vinkkini tässä kohtaa on se, että ”tietäminen ei ole vielä tekemistä”. Tarkastele siis hetki oman olemisesi tilaa rehellisesti ”silmästä silmään”. Oletko enemmän vielä laajentuneen mielen prosesissa tai jo kenties avautuneessa sydäntietoisuuden tekemisen ja luomisen tilassa. Miten seuraavaksi vaikkapa poistat esteitä ilmentämisesi tieltä, mitä se juuri sinulta vielä vaatii, jotta muunnat todellisuutesi tilaa ja siten myös maailmasta tulee entistä parempi paikka elää ja olla se kuka on - autenttisesti? Inspiraatiota päivääsi toivotellen, Mirika Laurila, mijama.fi Sielu on energeettinen ilmentymä tietoisuuden laajentumismatkalla kehollisessa kokemuksessa1/18/2022
![]() © MIJAMA™ Universumi kehittyy sinun kokemuksiesi kautta ja muodostaa moniulotteisen muotonsa uudestaan ja uudestaan tästä johtuen. No, ei ainoastaan tästä johtuen, mutta olethan yksi luojista. Ja tämäkin on vain yksi perspektiivi siitä, kuinka merkittävä asia ihmiskokemuksessa on tiedostaa, miksi meillä on keho, miksi meillä on sielu. Puhutaan ensin kehosta. Useat henkiset näkemykset viittaavat usein siihen, kuinka tavoitteellista on pyrkiä ilmentämään henkeään, sieluaan, sitä jotain eteeristä olemusta, joka tavalla tai toisella on tavoiteltava tila. Sanonkin heti tähän, että pudotetaan tämä ”kehollisuudesta pois-pyrkimys-harjoitus” heti pois. Meillä ei myöskään ole kiire mihinkään, sillä kaikki kokemuksesi ja luomuksesi tapahtuvat tässä, juuri nyt luoden itse itsensä. Kehollisuus on erinomainen kokonaisuus saada äärimmäisen kokonaisvaltainen, informatiivinen kokemus energioiden eri ilmentymisen tasoista. Kehollisuus Maaplaneetalla on puhdasta informaatiota ja tiedon välittämistä kaikille ulottuvuudellisille tasoille. Tunsit sitten iloa ja nautintoa, surua ja tuskaa. Kaikki on lopuksi energeettis-evolutiivista informaatiota, jota välität kokemuksiesi kautta. Ihmiskokemus pitää sisällään oman tietoisen valintasi siitä, kuinka uskomaton kokemus keho kaiken kaikkiaan on. Moniulotteisesta näkökulmasta kehollinen rakennelma on Universumi-arkkitehtoninen mestariteos muotoja ja mittasuhteita, jolla on yksilöllinen tietoisuus (solut) ja joka pystyy varastoimaan ja ilmentämään valtavasti erilaisia energian eri muotoja itsessään. Ja tämän kaiken lisäksi Sielu pystyy hakemaan informaatiota tämänkin rakennelman kautta universumin muotoutumisen ilmentämiseen. Hienoa, eikö? Vapaa tahtosi ilmentyy luonnollisimmalla ja pakottamattomimmalla tavalla korkeimman tietoisuutesi kautta silloin, kun annat kehosi ilmentää sitä, mitä sen kuuluukin ilmentää. Eli sitä, mitä se juuri tällä hetkellä on. Sitä mitä se juuri tällä hetkellä kokee tarvitsevansa ilmentääkseen luonnollisesti omaa olemassaolonsa tarkoitusta sinun kokemuksessasi. He, joille kehollinen kokemus on vääristynyt, heidän merkittävin tehtävänsä tässä hetkessä olisi pistää kaikki peilit piiloon ja keskittää huomionsa ja havaintonsa tuntemiseen kehossa. Energiaa liikuttamalla myös vääristymän ilmentymä (joka on todellisuuskokemuksessa vain havainto erillisyydestä) alkaa liikkua ja saa mahdollisuuden liikkua uuteen kohtaan tai jopa poistua ihmisen kokemuksesta. Tässä kohtaa voisin vielä lisätä, miten ihmiset ovat viimeisen parin vuoden aikana kokeneet kehonsa informaation tai olleet kokematta kehonsa informaation, koska informaatiotulvaa tulee itsen ulkopuolelta. Tämä onkin ollut ihmiskunnalle valtava kehollisuus-tietoisuus-harjoitus. Haluan vain muistuttaa sinua rakas lukija, että kukaan ei sairastu kehollisesti, ellei tietoisuutesi halua antaa sinulle oppituntia elämästäsi ja siitä, miten ilmennät ajatuksiasi ja tunteitasi juuri tällä hetkellä kehollisessa ihmiskokemuksessasi - eli miten energiasi näyttäytyy kokemuksessasi. Kehon sairastuminen myös auttaa ja tukee meitä yksilöitä tietoisuuden laajentumismatkalla niin, että pystymme päästämään irti totutuista uskomusrakenteista tai pystymme oivaltamaan sen hetkisestä tilastamme oman mielemme tai ylläpitämiemme uskomusrakenteiden myrkyllisyyden keholle. Huomaamme myös yleensä vasta sairastuessamme, miten energiajärjestelmä kehossamme on epätasapainossa suhteessa totuudelliseen ja johdonmukaiseen ilmentämiseemme ja epätasapainossa suhteessa ympäristöömme. On merkittävää tiedostaa, että Maaplaneetan ihminen kykenee opettamaan keholleen tässä elämässä, kuinka parantaa oma kokemushistoriansa ulottuvuudellisissa rakenteissa, sillä aika on vain värähtelyä ulottuvuudellisissa rakenteissa. Maaplaneetalla olemme valinneet tulla kehoon ja kehokokemukseen. Voimme yrittää välillä leikkiä pakenevamme kehokokemustamme, mutta tämä leikki tuskin antaa lisäarvoa tai merkityksellisyyttä kokonaiskokemukseesi. Merkittävintä on oppia kokemaan kehonsa tietoisuutensa kuljetusvälineenä ja sielunsa energeettisenä ilmentymänä tietoisuuden laajentumismatkalla juuri tässä ihmiskokemuksessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun parannat ajatuksesi ja tunteesi, parannat kehosi, parannat sukulinjasi, parannat menneet ja tulevat kokemuksesi eri todellisuuden ilmentymisen tasoilta ja nopeutat siten tietoisesti energeettis-evolutiivista informaation välitys- ja siirtämisnopeuttasi. Eli ihmiskokemuksessa kohotat värähtelyäsi. No mutta, nyt päästään sitten vielä sieluun. Mikä on Sielu? Sielu on energian ilmentymä, joka ei koskaan pääty, mutta joka saattaa muuttaa materiaalista olemustaan ja muotoaan täyttääkseen tehtävänsä olemassa olonsa tilasta energeettisenä ilmentymänä Lähteen tietoisuuden laajentumismatkalla eri ulottuvuudellisissa rakenteissa. Mikä on Lähde? Ykseys, joka suhteessa itseensä ja ympäristöönsä käsittää ilmentävänsä kaikkia olemuspuoliaan itsensä kaikissa eri muodoissa (esim. rakkauden eri ilmentymisen tasot), luoden oman verkostonsa kautta informaatiota moniulotteisen itsensä ilmentämiseen erilaisten itse itselleen luomien ilmentämismuotojensa kautta. Kaikkinensa mikä terminologia itse kullekin sopii, jokainen luo itse oman yhteytensä Itseensä, Lähteeseensä. Mirika Laurila, mijama.fi ![]() © MIJAMA™ Mitä eroa on korkeavärähteisyydellä ja korkealla tietoisuuden tasolla? Värähteet eivät ole toinen toistaan parempia tai huonompia, ne ovat vain perspektiivien eri osakokonaisuuksia, koska niiden kautta ilmentyy erilaisia kokemuksia. Värähtelyjen luonteet todellisuusulottuvuudellisessa ilmentämisessä, kokemisessa ja havainnoinnissa ovat keskenään aivan erilaisia ja pitävät erilaisen tietoisuuden sisällään. Korkeavärähteisyys näyttäytyy 4.ulottuvuudessa laajentuneen mielen tason tietoisuusperspektiivinä. Korkeatietoisuus taas näyttäytyy ihmiskokemuksessa 5.-9. ulottuvuuden tietoisuusperspektiivinä. Kerran elämässä tehtävä AuraTransformaatio -hoito on yksi tapa tukea tietoisuuden laajentumismatkaansa tämän inkarnaation aika. Kun yksilöllä on työkalupakki kourassa, ei tarvitse muuta kuin avata se ja alkaa ottaa työkaluja käyttöön. Ja he, jotka ovat korkeasti värähteleviä, mutta eivät kannattele keho-energiarakenteessaan vielä laajentuneen korkeamman tietoisuuden todellisuusulottuvuuden ilmentymistä (esim. uuden ajan energiaa), vievät siltikin itseään koko ajan eteenpäin omien kokemuksiensa energeettis-evolutiivisen prosessin kautta. Yhtä lailla meissä kaikissa ilmentyy välillä korkeasti tietoista ja korkeasti värähtelevää yksilöä, jotka limittäin ja lomittain ilmentyvät toiminnassamme, käyttäytymisessämme ja puheessamme, sillä tämä ihmiselämä on matka syvemmän itseoivaltamisen ja autenttisen ilmentämisen äärelle. Ja kaiken lisäksi, et lukisi parhaillaan tätä tekstiä, mikäli et itse kuuluisi johonkin osa-joukkoon tätä aaltoilevaa todellisuuden tilaa. Syvemmästä itseoivaltamisesta ja totuudellisemmasta itsensä ilmentämisestä käsin yksilö kokee entistä paremmin kytkeytyvänsä omaan voimaansa, omaan sisäsyntyiseen turvallisuuden tunteeseensa, omaan totuuteensa ja viisauteensa ja omaan näkemykseensä siitä, miten relevantisti hän haluaa omaa elämäänsä elää ja toteuttaa sitä tasapainoisesti omassa energiassaan ja suhteessaan ympäristöönsä - käsittäen koko ajan kokonaisvaltaisemmin todellisuutensa heijastuspintaa. Korkean tietoisuuden ja korkean värähtelyn tason yhdistäminen ihmiskokemuksessa Rakas lukija, kirjoitan sinulle myöhemmin siitä, miten tunnistat itsessäsi sen, mitä todellisuusulottuvuudellista tilaa ilmennät parhaillaan. Korkeasti tietoisen yksilön ja korkeasti värähtelevän yksilön todellisuuskokemukset ovat hyvin erilaiset keskenään, joten olen varma, että tunnistat kyllä itsesi sieltä sitten. Malta siis vielä tovi. Siinä missä korkean värähtelyn tason omaavalla tyypillä on meneillään prosessi laajentuneen mielen tasolta oman korkeamman tietoisuuden tasonsa laajentumista kohti, korkean tietoisuuden tason omaavalla tyypillä on meneillään prosessi laajentuvan tietoisuutensa ulottuvuudellisten rakenteiden muuntamista kohti. Korkeamman tietoisuuden ja korkeavärähteisyyden yhdistyneessä todellisuuskokemuksessa eli 5. ulottuvuudessa ei ole enää värähtelyn kannalta läsnä 3. ja 4. ulottuvuuksissa näyttäytyvää keskeistä elementtiä, kuten pelkoa, vaan sen sijaan antautumista tietoisuutensa ja värähtelynsä virtaukseen. Jos joku on miettinyt aiemmin, että minkä vuoksi jotkut ihmiset kokevat voimakkaasti ja vahvasti todellisuuskokemuksessaan ”negatiivisten entiteettien läsnäolon, pahojen silmien lähettämisen jne.”, he ovat kytkeytyneet 4. ulottuvuuden energiatodellisuuteen. Negatiivisuus itsessään ei ole muuta kuin luomisenergian osa-katalyytti ilmentämään kokemuksellisesti todellisuuden eri puolia ja sitä, miten energia itsessään löytää ja käyttää eri ”materiaalipintoja” ilmentääkseen oman luonteensa siinä perspektiivissä, johon esim. ihmisillä on hyvin konkreettinen tapa ja taipumus kytkeytyä. Suurin osa ihmisistä hahmottaa asiat juurikin ”hyvänä tai pahana”, vaikka mielen tasolla eri uskomusjärjestelmät ilmentävät vain eri perspektiivejä, jotka tukevat yksilön itseoivaltamismatkaa. 5. ulottuvuuden tasapainoenergian vuoksi hyvän ja pahan perspektiivi muuttaa muotonsa 5. ulottuvuuden tietoisuuden aktivoitumisen myötä yksilö alkaa siirtää perspektiivinsä kohti neutraliteettia ja harmoniaa ja alkaa ymmärtää energeettis-evolutiivisten mekaniikkojen luonnetta valon ja varjon käsitteiden kautta. Molempien olemassaolon hyväksymistä todellisuuskokemuksessa tarvitaan, jotta luomisenergia edes mahdollistuu. Tuomitseminen, erillisyyden tai sisäisen turvattomuuden kokemus alkaa poistua 5. ulottuvuuden kokemuksessa, sillä tähän ulottuvuusrakenteeseen ei ole kytkeytynyt enää pelkoa. Tasapainoenergian tunnistaminen omassa todellisuuskokemuksessa näkyy ennen kaikkea omaan voimaan ja sisäiseen viisauteensa nojaamisena. 5. ulottuvuuden energiaa ilmentävän yksilön kokemus näkyy myös hänen ympäristöönsä niin, että yksilö ei koe enää tarvetta pitää kiinni sellaisista asioista, jotka eivät kokemuksen, ymmärryksen, sisäisen viisauden ja totuudellisuuden vuoksi pysty pysymään enää ”kasassa”. Ikään kuin ”yhteys olisi mennyt katki tai kadonnut”, suhteessa aiempaan todellisuusrakenteeseen. Kun yksilö oikeasti saavuttaa 5. ulottuvuuden tietoisuuden tason, yksilön lempeän ja voimallisen tietoisuutensa ilmentyminen ei jää huomaamatta muilta samankaltaisen tietoisuuden tason omaavilta yksilöiltä. Tässä todellisuuskokemuksessa ulottuvuudellisista rakenteista johtuen tämänkaltainen yksilö todennäköisesti myös ärsyttää sellaisia 3.-4. ulottuvuuden tietoisuuden omaavia yksilöitä ympäristössään, joilla on vielä epätasapainoa olemuksessaan, eli toisin sanoen nostattaa heissä pintaan heidän omat kokemukset ja olemuspuolet, jotka kaipaavat tulla huomioiduksi eri perspektiivistä käsin kuin ennen. Ja tämä on täysin tarkoituksenmukaista. Korkeasti tietoinen ja korkeasti värähtelevä yksilö pystyy luomaan elämästään juuri sellaista, kuin hän kuvittelee sen mielessään ja tuntee sen kehossaan, vaikka ihmiskokemuksessa ylittämisen kokemus saattaakin välillä olla mielen tasolla hidasta ja haastavaa. Energiassa kuitenkin kaikki on yksinkertaista ja helppoa, jolloin luota omaan voimaasi ja itseoivaltamismatkaasi. Energiaan - se vie sinut eteenpäin joka tapauksessa tavalla tai toisella. Mirika Laurila, mijama.fi ![]() © MIJAMA™ Ensimmäiseksi vähän käsitteistöä Tietoisuuden uudesta ajasta Maaplaneetta on nostanut värähtelynsä 5. ulottuvuuteen ja Maaplaneetan essenssi nimeltä Gaia on nostanut jo tietoisuutensa 7. ulottuvuuteen (Maan kultainen energia). Seuraavan parin sadan vuoden aikana ihmiskunnan on seurattava tämän energeettis-evolutiivisen kehityskulun perässä ja kyllähän se niin on, että he, jotka eivät ole valmiita omiin energeettis-evolutiivisiin kehityshaasteisiinsa - he kuolevat ja jatkavat sielunoppimatkaansa muilla Maankaltaisilla planeetoilla. Mutta tänne ei enää tulla ilmentämään ja kokemaan 3D:n uutta tulemista. 200 vuoden kehityskulun aikajänne on superlyhyt - koska aiemmin tämä nopeuden taso ei ole ollut mahdollista Maaplaneetalla on jo mukava pieni joukko 5. ulottuvuuden tietoisuutta edustavaa energeettisevolutiivista massaa, mutta ihmiskunta juuri tällä hetkellä nostaa värähtelynsä noin 200 vuoden aikaperiodilla täysin vasta 4. ulottuvuuteen ja tämän sillan kautta vähitellen 5. ulottuvuuteen tämän hetkisen aikaulottuvuusilmentymän tarkastelun kautta. Ihmiskunta alkaa siten tarkastella ihmiskokemistaan 4.ulottuvuuden ilmentämien perspektiivien kautta, jota voisi kuvata nk. laajentuneen mielen perspektiivinä. Se, että ihmiskunta nostaa värähtelynsä 4. ulottuvuuteen, ei heti tarkoita sitä, että ihmiskunnan tietoisuuskehitys seuraa saumattomasti perässä. Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen. Laajentuneen mielen perspektiivi pitää edelleenkin sisällään dualismia ja polariteettia, mutta siellä on uudenlainen hyväksynnän, antautumisen, rohkeuden, neutraliteetin sekä logiikan taso. Logiikan taso ennen kaikkea alkaa ilmentyä ihmisillä aikaulottuvuudellisten rakenteiden löystymisenä, jolloin yksilöt alkavat saavuttaa itsensä "laajemmasta sielullisen matkaamisen tulokulmasta". Käytännössä se tulee näyttäytymään kokemuksina ja tuntemuksina, jotka aiemmin ovat 3. ulottuvuuden tarkasteluperspektiivissä näyttäytyneet huuhaana, "olen sekoamassa -fiiliksenä" tai muuten vaan asioina, joille mieli on aiemmin aina pyrkinyt hakemaan "konkreettisen selityksen". Tämän lisäksi tänne on syntynyt jo 2020 -luvun alusta saakka 6.ulottuvuuden energiassa olevia lapsia, jotka itsessään tukevat tätä ihmiskunnan energeettis-evolutiivista kehityskulkua. Tästä aiheesta lisää kuitenkin joskus myöhemmin. Maaplaneetan tietoisuuden evoluutio on jo ottanut seuraavan kvanttihyppynsä eteenpäin. Ihmiskunnan on siis seurattava perässä. Juuri tänä aikana Maaplaneetalla tietoisuuspotentiaalina ilmentyvää energeettis-evolutiivista "massaa" on 3D-6D tasojen välillä, jotka ilmentävät itseään etenkin fyysisessä olomuodossa ihmiskokemuksessa. 7D-9D tasot näyttäytyvät Maaplaneetalla vain ihmisten korkeamman tietoisuuden välityksellä, mutta ihmiskokemuksessa näillä tasoilla ei hengailla pitkiä aikoja. Voi olla, että pääset hakemaan jatkuvasti näiltä tasoilta informaatiota korkeasti tietoisena yksilönä, mutta näiden tasojen todellisuusulottuvuudellinen implementointi keholliseen kokemukseen ei ole näkyvillä tällä hetkellä. 3D taso on poistumassa täältä täysin sitä mukaa kun eri sukupolvetkin poistuvat. Maaplaneetalle on alkanut virrata uuden ajan sukupolvien pioneereja 40-60-luvulta lähtien, joten laskekaamme siitä eteenpäin ajankulkua. Tasapainoenergeettinen ilmentäminen ja evoluutio Maaplaneetalla Vielä loppukaneettina pieni knoppitieto. Jotta me Maaplaneetan ihmiset osaisimme aidosti toimia yhteistyössä ja harmoniassa muiden edistyneiden galaktisten sivilisaatioiden ja niiden edustamien elämänmuotojen kanssa - ihmiskunnan tietoisuuden kehitysaste (Maaplaneetan energeettis-evolutiivisen massapisteen laajentuminen) tulee nousta 5. ulottuvuuteen eli saavuttaa tasapainoenergeettinen tila. Ilman tasapainoenergeettista tilaa esim. Galaktisten neuvostojen jäsenet eivät ole kykeneväisiä tekemään päätöksiä Universaalista kehityksestä. Maaplaneetan energeettinen evoluutio on siksi nyt käynnissä ja nousemassa vähitellen 5. ulottuvuuteen 4. ulottuvuuden sillan kautta. Ja sinä rakas lukija, olet tässä energeettis-evolutiivisessa kehityskulussa olennainen tekijä. Ja miksi tekijä? Niin kuin eräs viisas nainen minullekin sanoi aikanaan, että tietäminen ei ole vielä tekemistä... Mirika Laurila, mijama.fi ![]() © MIJAMA™ Vuosi 2022 edustaa Veden olemuspuolia Vesi voi virrata, olla pysähtynyttä, se voi olla kylmää tai kuumaa tai siltä väliltä. Se on ainoa neljästä Maaplaneetan elementistä, joka pitää sisällään kokonaisvaltaisen muodonmuutoksen energian. Vesi ilmentyy meissäkin välillä jäätyen tai välillä höyrystyen. Se voi olla kovaa tai pehmeää. Se muodostaa muotonsa sen mukaan mitä tunnemme ja mitä tunnetta välitämme. Vesi varmistaa, että elämä jatkuu tällä planeetalla jatkuvasti muotoaan muuttaen. Veden vuosi 2022 on myös terveyden ja tietoisuuden vuosi En käytä sanaa terveystietoisuus, sillä tässä yhteydessä sanamuoto ei ole relevantti. Pidetään nämä 2 sanaa erillään toisistaan - toistaiseksi. Kun parannat ajatuksesi, tunteesi ja kokemuksesi, parannat kehosi. Ja se on seurausta tietoisuutesi laajentumisesta ja värähtelysi kohoamisesta sekä nopeutumisesta. Osa porukasta tulee Veden vuotena olemaan sairaampia kuin koskaan aiemmin elämässään. Osa porukasta tulee Veden vuotena olemaan terveempiä kuin koskaan aiemmin elämässään. Kiehtovaa eikö? No, miksi näin? Viimeisen 2 vuoden aikana olemme opetelleet ihmisinä navigoimaan ulkoisen ja sisäisen arvomaailmamme vuorovesiaallokossa. Välillä sisäinen ohjaus on saatellut meidät huikeisiin oivalluksiin omasta luonnollisesta, sisäisestä viisaudestamme ja suhteestamme luonnolliseen olemisen tilaan. Välillä ulkoinen maailma, ihmiset, tilanteet ja olosuhteet ovat kyseenalaistaneet oman henkilökohtaisen suhteemme omaan sisäiseen viisauteemme. Tämä on osa tietoisuuden laajentumismatkaamme. Polariteetista toiseen heijaaminen kuitenkin edustaa suuresti sitä, mitä sisäisesti olet kuljettamassa itsellesi näkyväksi omasta tasapainoisuudestasi tai tasapainottomuudestasi. Tietoisuuden laajentuminen käytännössä tarkoittaa tiedon siirtämistä ja välittämistä ulottuvuuksien & niiden edustamien elämänmuotojen välillä, elämän tarkoituksenmukaisuuden ymmärtämisen ja kokemisen kautta. Joten, todennäköisesti olet havainnut juuri tässäkin ajassa yhdisteleväsi itsessäsi niitä parhaimpia ominaisuuksia, joiden avulla parannat elämäsi laatua ja olet valmis jättämään taaksesi ne olemuspuolesi, jotka eivät enää palvele elämääsi tästä hetkestä eteenpäin. Veden vuotena voit ratkaista ihmiskokemuksessasi useita eri epäharmoniassa olevia tasoja, mutta miten teet sen? Et ainakaan pelkästään ajattelemalla asioita läpi. Tunteita ei voi ajatella, vaan tunteet tulee tuntea. Myönnettäköön, että olen itse tuonut itseni tämän ymmärryksen läpi, sillä olenhan varsin toimelias ja tehokas ajattelija. Ajattelu riittää, kunnes se ei enää riitäkään, vaan on aika saavuttaa seuraava syvyyden taso itsessä - eli tuntemisen taso. Veden vuoden tematiikka edustaa tunteita. Tunteet ovat katalysaattorina sille, että lähdet liikuttamaan kehollisessa kokemuksessasi niitä olemuspuolia optimaalisempaan kohtaan, jotka energeettisesti ovat kytkeytyneet niille ulottuvuustasoille, joissa takeltelet eri tilanteissa, eri ihmisten kanssa, kun et vielä ole saavuttanut tasapainoa. Joten, mikäli olet ajatellut parantaa henkilökohtaisen suhteesi terveyteesi (esim. syömiseesi/liikkumiseesi), talouteesi (esim. velkaantumisesi), ihmissuhteisiisi (esim. toimimattomat läheissuhteet), kotiisi (esim. epäsopivat elinolosuhteet) - katso suurennuslasilla kokemuksiasi ja ala tuntea kokemuksesi. Mikä aihepiiri on kytkeytynyt ensimmäisenä ja eniten tunnekokemukseesi, mikä vaatii vuonna 2022 parantamisen ja muuntamisen kokemuksen? Minkä tunnekokemuksen (terveys, talous, suhteet, koti) painoarvo nousee esille vuonna 2022, kun tarkastelet näitä elämän perusosa-alueitasi. Minkä aihealueen kohdalla vetesi läikähtää eniten? Minkä aihealueen kohdalla koet, että vetesi on täysin pysähtynyt, haiseva, seisovan veden lammikko, joka kerää itseensä epäpuhtauksia ja bakteereja, saastuttaen itse itsensä, koska ei pääse virtaamaan luonnollisesti? Minkä aihealueen kohdalla tunnistat, että asiat ovat hyvin? Miten muunnetaan oman todellisuuden tilaa? Sitä muunnetaan muuttumalla tahdoksesi. Miten muutut tahdoksesi? Yhdistämällä tahtosi sekä ajatuksen kirkkaudeksi ja tuntemisen selkeydeksi kehossasi. Miten todellisuutesi muuntuu ja saavutat tahtosi? Silloin, kun koet linjautuvasi edellämainituksi olemisen tilaksi. On myös keinoja kuten Kvanttihypnoosi, joilla ihmiset pääsevät omassa kevyttranssissaan muuntamaan todellisuutensa tilaa ja siten parantamaan todellisuuskokemustaan ja saavuttamaan tietoisuutensa kautta, haluamiaan asioita. Kanavoi itse itsellesi tietoa viisaudestasi, rakkaudestasi ja tahdostasi. Sillä kanavointi on kuuntelua ulottuvuuksien välissä, antaen sen muokata ymmärrystäsi olemuksestasi ja omasta voimastasi muuttaa todellisuuttasi. Mirika Laurila, mijama.fi |
MIJAMA™
|